Häh: Loppuivatko Kaarinan influenssarokotukset kesken?

0
Riskiryhmiin kuuluvien ja heidän läheistensä saavat influenssarokotteen.

Kaarinan kaupunki käynnisti influenssarokotukset viime viikon maanantaina, mutta jo kahden päivän kuluttua kaupunki tiedotti, että rokotteita ei enää ole saatavilla. Kaupunki kertoi tiedottavansa, kun influenssarokotusaikoja voi jälleen varata.

Vajaan viikon kuluttua, tiistaina Kaarina-lehden mennessä painoon uusista rokotusajoista ei ollut vielä tietoa. ”Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ei ole tiedottanut, milloin seuraava erä influenssarokotteita saapuu Suomeen”, kaupungin tiedotteessa kerrottiin.

Viime vuonna influenssarokotteet loppuivat kesken, ja osa Kaarina-lehden lukijoista on säikähtänyt sitä, että näin kävi myös tänä vuonna.

Kaarinan johtava ylilääkäri Antti Sandén kuitenkin vakuuttaa, että influenssarokotteita tulee Kaarinaan vielä lisää.

– Rokotteet tulevat meille useassa erässä, ja kokonaisuutena niitä on varattu meille ihan mukavasti. Rokotteet ovat vain tilapäisesti lopussa.