Hovirintaan havitellaan kuntoportaita

0
Kaarinan Hovirintaan saattaa tulla ensi vuonna kuntoportaat. Kaarina-lehden arkistokuvassa personal trainer Janina Palmroos.

Ensi viikolla Kaarinan kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi tulevassa talousarvioehdotuksessa esitetään kuntoportaiden rakentamista Hovirintaan. Kuntoportaisiin ehdotetaan varattavaksi 80 000 euroa vuodelle 2022.

Liikuntapäällikkö Tapio Svärdin mukaan investointiehdotuksen taustalla on liikunta- ja viherpalveluiden vuosi sitten toteuttama asukaskysely. Kyselyyn vastanneet toivoivat Kaarinaan lisää ulkoliikuntamahdollisuuksia. Erityisesti kuntoportaat ja ulkokuntoilulaitteet mainittiin useissa vastauksissa.

Kaarinassa on ennestään kuntoportaat Piikkiössä Korvenmäen kuntoradan yhteydessä.

Uusia kuntoportaita on suunniteltu toteutettavaksi Hovirinnan kuntoradan yhteyteen. Kallenraitilta nousee polku ylös kuntoradalle asti. Tässä vaiheessa ei Svärdin mukaan ole vielä varmuutta, tulisivatko kuntoportaat siihen kohtaan vai jonnekin muualle.

Talousarviossa on esitetty rahaa myös Hovirinnan ja Korvenmäen kuntoratojen valaistuksen ja viitoituksen parantamiseen.

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of