Kaarinan koronatilanne pahenee yhä – Laboratoriopalveluita joudutaan supistamaan

0
Tiedossa olleet uudet koronatapaukset Kaarina-lehden julkaisupäivinä.

Koronaepidemia jyllää Kaarinassa yhä vakavammin. Viikossa uusia koronatapauksia ilmaantui hurjat 64, mikä on toiseksi eniten koko epidemian aikana.
– Ilmaantuvuusluku on tähänastisesti korkein, toteaa Kaarinan johtava ylilääkäri Antti Sandén.
Yhteensä Kaarinassa on ollut koko epidemian aikana 1140 koronatapausta.
Kaarinan terveyskeskuksen sairaalassa on nyt hoidossa koronapotilaita, ja vierailuja vältetään osastolla. Ainoastaan saattohoito-omaiset pääsevät paikalle rajoituksetta.
Kaarinassa on viikon sisällä ollut useita koulutartuntoja. Lisäksi moni uusista tapauksista on jäljittynyt yhteen Kaarinassa järjestettyyn yhdistystilaisuuteen.

Koronapassi verkosta tai Oskarintalosta

– Nämä ovat aiheuttaneet paljon työtä, ja terveyskeskuksen avosairaanhoito on kärsinyt. Sairaanhoitajien työpanosta on jouduttu tilapäisesti järjestelmään uudelleen ja keskittämään puhelimeen ja jäljitystyöhön, Antti Sandén harmittelee.
– Kiireettömiä aikoja joudutaan siirtämään ja laboratoriopalveluita supistamaan.
Tartuntojen jäljitystyö on samanlaista kuin aiemminkin: kaikki altistuneet pyritään tavoittamaan. Tosin kahdesti koronarokotetut eivät joudu karanteeniin, vaikka olisivatkin altistuneet koronalle.
Koronaepidemian pahentumisen vuoksi terveyskeskuksen puhelin on nyt hyvin ruuhkainen, ja läpi on vaikea päästä. Usean kertaan ei kannata soittaa, vaan takaisinsoittoa pitäisi jäädä odottamaan rauhassa. Terveyskeskuksesta yritetään soittaa takaisin saman päivän aikana.
Onneksi tavallinen influenssa ei ole vielä rantautunut Kaarinaan. Sen sijaan RS-virusta on liikkeellä.
Koronapassia vaaditaan tällä hetkellä 16 vuotta täyttäneiltä yli viidenkymmenen hengen yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa, jotka pidetään sisätiloissa. Passin saa ladattua itselle verkossa Omakannasta. Passin voi joko tulostaa paperille tai näyttää mobiililaitteelta.
Jos olet kaarinalainen, etkä voi itse tulostaa todistusta tai sinulla ei ole älypuhelinta, saat todistuksen rokotuspaikalta Oskarintalolta eli vanhalta virastotalolta arkisin kello 9 ja 15 välillä.
Paperista koronatodistusta ei kannata taittaa qr-koodin kohdalta, jotta sen toimivuuden kanssa ei syntyisi ongelmia.

Tartuntoja lähes yhtä paljon kuin Turussa

Viime Kaarina-lehden jälkeen ensimmäisen koronarokotteen ottajien osuus kaikista kaarinalaisista pysyi samana, 77%:ssa. Määrä on hiukan jäljessä maakunnan keskiarvoa. Toisen rokotteen ottajien määrä oli Kaarinassa kasvanut yhdellä prosenttiyksiköllä ja on nyt 73%.
Laumasuojan kannalta tämä luku on merkityksellinen. Monet tahot ovat kuitenkin siirtyneet tarkoittamaan rokotekattavuudella vain yli 12-vuotiaiden rokotettujen osuutta eli niiden, jotka tosiasiallisesti voivat ottaa rokotteen. Kaarina-lehti seuraa kumpaakin lukua. Yli 12-vuotiaista kaarinalaisista 90% oli käynyt ottamassa yhden rokotteen, 85% myös toisen.
Ilmaantuvuusluku eli koronatapausten määrä suhteessa asukaslukuun viimeisen kahden viikon keskiarvon mukaan oli Kaarinassa tiistaina 316. Asukasta kohti tartuntoja on melkein yhtä paljon kuin Turussa, jossa ilmaantuvuusluku oli 352.
Muista naapurikunnista Paraisten ilmaantuvuusluku oli viikossa hieman laskenut mutta oli tiistaina yhä korkea, 232. Liedossa ilmaantuvuusluku oli 65, Paimiossa 83.

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of