Kimppukursseja ja tilaa vaativia koristeita –  Kukkakauppa Katariina avaa toisen toimipisteen Piispanristille

0
Kaarinan keskustassa toimiva kukkakauppa Katariina löysi tarvitsemansa lisätilat Piispanristiltä. Tiloihin ei ole tulossa perinteistä myymälää, vaan siellä järjestetään esimerkiksi kursseja.

Kaarinalaisessa kukkakauppa Katariinassa on alkamassa vuoden vilkkain sesonki. Ensimmäiset joulukukat ovat jo saapuneet ja myymälässä suunnitellaan täyttä päätä jouluisia kimppuja ja asetelmia. Kiireelle on kuitenkin toinenkin syy.

Yli 40 vuotta kaarinalaisia palvellut kukkakauppa Katariina avaa tällä viikolla uuden toimipisteen Piispanristille. Sen avajaisia vietetään lauantaina.

Yrittäjä Anni Hämäläinen kertoo halunneensa jo pitkään kehittää jotakin uutta ja omanlaista. Perinteistä kukkamyymälää tiloihin ei tule, vaan Piispanristillä tehdään tilakoristelutöitä ja järjestetään asiakkaille kukkakursseja erilaisilla teemoilla.

– Useat asiakkaat ovat kyselleet meiltä kukkakursseja. Pyynnöstä olen käynyt vetämässä kursseja esimerkiksi firmojen tiloissa ja ihmisten kesämökeillä, koska meillä ei ole ollut tarjota tilaa siihen tarkoitukseen.

Yritysyhteistyötä tilakoristelussa



Tarve laajennukselle lähti Hämäläisen mukaan alun perin yritysyhteistyöstä. Kukkakauppa Katariina on ottamassa hoidettavakseen kolmen tilavuokrausyrityksen tilakoristelut. Ensimmäinen näistä on Turussa sijaitseva kulttuuritehdas Manilla. Palvelu on juuri saatu tarjolle kukkakaupan ja Manillan yhteisille asiakkaille.

– Tarvitsimme tilan, jossa pystymme tekemään isoja tilakoristeita. Kukkakaupan tilat keskustassa ovat jo nyt äärirajoilla, joten ne eivät tulleet kysymykseen, Hämäläinen kuvailee.

Sopiva paikka löytyi Piispanristintien ja 110-tien risteykseen äskettäin valmistuneesta monitoimitilasta. Hämäläinen halusi hyödyntää uuden tilan sataprosenttisesti, ja näin syntyi ajatus kurssien järjestämisestä.

Laajennuksen myötä kukkakaupan henkilöstömäärä nousee kolmesta työntekijästä neljään.

Erilaiset kukkakurssit ovat nostaneet suosiotaan viime vuosina. Hämäläinen arvelee, että kukkakursseilta haetaan ennen kaikkea elämyksiä ja rentoutumista arjen keskellä.

– Kukkakauppa väreineen ja tuoksuineen on jo itsessään esteettinen elämys. Ihmisistä on yleensä ihanaa katsella, miten kimppu syntyy. Kukkakurssilla jokaisella on mahdollisuus päästä tekemään itse käsillään ja viedä lopputulos mukanaan kotiin. Parasta ammattilaisten järjestämissä kukkakursseissa on se, että kaikki ohjeet, työvälineet sekä tarvittavat materiaalit ovat valmiina ja tekeminen vaivatonta, eikä tarvitse miettiä pieniä tai isojakaan sotkuja.

Hämäläinen on huomannut, että pitkän korona-ajan takia ihmisillä on patoutunutta tarvetta päästä ihmisten ilmoille, mutta ei ehkä vielä uskallusta osallistua massatapahtumiin. Erilaiset kurssit ovat suosittua ajanvietettä ehkä tästäkin syystä.

Jouluistutuksia ja seinäkoristeita



Kukkakauppa Katarinan suunnitelmissa on järjestää 1–2 kurssia kuukaudessa ja enemmänkin, jos kysyntää riittää. Loppuvuodelle Hämäläinen on ideoinut kimppukurssin lisäksi muun muassa rottinkikranssikurssin ja jouluistutuskurssin.

– Tarkoituksena on tarjota perinteisten kurssien lisäksi haastavampia ja täysin uniikkeja kursseja. Tulossa on esimerkiksi kurssi, jossa teemme kuivakukista seinäkoristeen, hän kertoo.

Kukkakursseilla on apua sorminäppäryydestä ja sommittelutaidoista, mutta erityisosaamista ei vaadita. Kursseilla on pohjana valmiiksi tehty mallityö ja materiaalit, joista lähteä liikkeelle. Apua saa Hämäläisen mukaan tarvittaessa vaikka kädestä pitäen.

– Hauskinta on, että vaikka kurssilla olisi 20 henkilöä, yksikään kimppu ei ole koskaan samanlainen.

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of