Pääkirjoitus: Kun katu on vuoristorata

0

Pahimman laadun seikkailureitti, vuoristorata, pujottelumäki ja tukkijoki. Tällaiseksi ihan tavallinen katuosuus vaikutti muuttuvan, kun kävin äitini viimeisinä vuosina hänen kanssaan asioimassa liikkeissä, joihin omasta mielestäni sain auton ”ihan viereen”.

Pieninkin nousu tai lasku maastossa osoittautui ylipääsemättömäksi esteeksi. Rollaattorille sopivan reitin löytäminen pidensi matkan moninkertaiseksi. Matala koroke autotien ja jalkakäytävän reunamassa tarkoitti äheltämistä, apua edestä ja takaa sekä juuttumista vaarallisen pitkäksi aikaa suojatielle. Minulle muutaman sekunnin matka kesti hänelle puoli tuntia ja sai sydämen monta kertaa hakkaamaan.

Samaan aikaan, kun Suomessa yritetään ilmastonmuutossyistä tehdä joukkoliikenteestä, kävelystä ja pyöräilystä aiempaa houkuttelevampaa ja yksityisautoilusta epämukavampaa, ikääntyneen väestön määrä kasvaa nopeasti ja huonosti liikkuvia kulkee kaduilla yhä enemmän. Yhtälö ei pidemmän päälle toimi vaan tarkoittaa sitä, että yhä useampi kaarinalainen ei enää pysty hoitamaan itse omia asioitaan.

Liian sinisilmäinen joukkoliikenteen ja lihasvoimalla liikkumisen suosiminen aiheuttaa sen, että ikäihmiset eivät pystykään elämään omatoimisesti vaan tarvitsevat yhä enemmän apua.

Ilmastonmuutostoimien järeytyessä ja Kaarinan asukasluvun kasvaessa nopeaa tahtia on selvää, että Kaarinan ydinkeskustassa ei jatkossa asioida yhtä helposti autolla kuin nyt. Keskustelu siitä, miten ikäihmiset saisivat tarvitsemansa palvelut omin päin yksityisautoilun vähetessä, pitäisi aloittaa jo.

Yrityksilläkin olisi annettavaa. Tarvetta on tavallisen taksin ja invataksin välimuodolle, joka sopii eläkeläisen kukkarolle. Samoin yhä enemmän tarvitaan sitä, että fysioterapeutit, vaatekauppiaat ja monet muut tulisivat iäkkään kotiin ja jäätelöauton perässä asuintalojen luokse kurvaisi leipä- ja maitoautoa.

Maria Kesti