Rahtikuljetuspula täytti MacGregorin tilauskirjan – 800 tonnia lastiluukkuja lähtee taiwanilaisvarustamolle

0
Kuvassa MacGregorin nosta pois -lastiluukkua (lift away hatch covers) otetaan pois ruuman aukon päältä, jotta ruumassa oleva lasti päästään purkamaan.

Koronasulkujen jälkeen ennätysmäisesti vilkastunut maailmankauppa sekä Ever Given -rahtialuksen juuttuminen keväällä pitkäksi ajaksi Suezin kanavaan näkyy tällä hetkellä ihmisten arjessa siinä, että rahtien määrä on maailmalla valtava eikä takeita ole siitä, että kaikki haluttu tavara saataisiin esimerkiksi Suomeen jouluksi. MacGregorin Cargo Stowage Solutions -yksikölle, jonka pääpaikka on Kaarinassa Krossissa, maailmantilanne on kuitenkin tuonut hyviä uutisia.

– Meillä on ollut täystyöllisyys koko vuoden, ja sama näyttää jatkuvan myös ensi vuonna. Vilkastunut maailmankauppa, joka on näkynyt negatiivisessa mielessä rahtihinnoissa ja pitkissä toimitusajoissa, on johtanut aktiiviseen uusien laivojen tilaukseen Korean, Kiinan ja Japanin telakoilla, kertoo MacGregor Finland Oy:n toimitusjohtaja Pasi Lehtonen.

27 lastiluukun laivoja

MacGregor sai esimerkiksi merkittävän lastiluukkutilauksen kahteentoista 3 055 TEU:n konttilaivaan. Tilaus kattaa lastiluukkujen suunnittelun ja avainkomponentit, valmistuksen ja toimituksen. Japan Marine United (JMU) rakentaa alukset taiwanilaiselle Wan Hai Lines -varustamolle, joka on maailman kymmenenneksi suurin konttialusvarustamo.

MacGregor on pitkään tehnyt yhteistyötä Wan Hai Linesin kanssa. Kaikkiaan MacGregorin ratkaisuja tulee 32:een varustamon alukseen. Kahdentoista uuden laivan toimitukset alkavat loppuvuonna 2022 ja saadaan päätökseen vuoden 2024 alussa.

Cargoteciin kuuluva MacGregor on monikansallinen yhtiö, jolla on ollut konttori Kaarinassa 20 vuotta. Kaarinan toimisto on erityisesti keskittynyt tekemään rahtilaivoihin lastiruumien luukkuja sekä konttien kiinnityslaitteita, joita tässä tilauksessa tarvitaan.

– Yhteen laivaan toimitamme 27 lastiluukkua, jotka painavat yhteensä noin 800 tonnia, Lehtonen toteaa.

Enemmän lastia, vähemmän päästöjä

MacGregor viestitää olevansa vastuullinen merilastin toimija. Mitähän se käytännössä tarkoittaa?

– Teemme lastijärjestelmistä tehokkaampia, jolloin laivaan saadaan enemmän lastia kyytiin ja syntyy vähemmän päästöjä per kuljetettu lastiyksikkö, vastaa Pasi Lehtonen.

– Lisäksi tarjoamme esimerkiksi cargo boost -palvelua, jolla jo olemassa olevan laivan lastitehokkuutta pystytään kasvattamaan merkittävästi. Panostamme myös jatkuvaan tuotekehitykseen ja olemme sitoutuneet 1,5 asteen ilmasto-ohjelmaan.

Viimeisen julkisen tilinpäätöksen mukaan nosto- ja siirtolaitteita valmistava MacGregor Finland Oy teki vuonna 2020 voittoa 19,4 miljoonaa euroa, kun aiemmin yhtiö on tehnyt myös raskaasti tappiollisia vuosia. Liikevaihtoa oli viime vuonna 72 miljoonaa euroa.