Salaperäiseltä seuralta jää sahanpurukekoja Kaarinaan: Hash House Harriers juoksee pilke silmäkulmassa ja olutlasi mielessä

0
Rengas tarkoittaa lähtömerkkiä.

Lukija ihmetteli Kaarina-lehdelle, mitä ovat pienet sahanpurukasat, joita on vuoden ajan ilmaantunut Kaarinassa Auvaisiin, Herrasniitylle ja Koristoon. Pyöräteiden varsille on tasaisin välimatkoin laitettu pieniä sahanpurukekoja. Kun edelliset ovat maatuneet, uusia on ilmaantunut.

Ovatko keot viranomaisten tie- tai putkimerkintöjä? Onko kasat tarkoitettu koirien kouluttamiseen? Vai päinvastoin, myrkyttääkö joku koiria näiden sahanpurukasojen avulla?

Arvoitus vaikutti alkuun ratkaisemattomalta. Kaarina-lehti pisti kysymystä eri tahoille, ja takaisin tuli vain ”mekin olemme ihmetelleet näitä” -vastauksia.

Kaarinan Koiraharrastajat ry:ltä tuli kuitenkin kommentti, että joidenkin juoksuporukoiden tiedetään merkinneen reittejään sahanpurulla. Parin mutkan jälkeen löytyi kuin löytyikin se taho, jonka jäljiltä sahanpurukeot ovat.

Kyseessä on juoksuseura nimeltä Hash House Harriers Turku Finland.

Juoksuongelmaisten juomaseura

– Meillä on vähän kuin salaseuramenoja, nauraa Mauno Sahla, joka on juossut sahanpurumerkkien perässä Turun seuran perustamisesta saakka eli vuodesta 1979.

Niihin menoihin kuuluu esimerkiksi oluen kaataminen päähän. Tosin oluen saa niskaansa vain harvoissa tapauksissa. Joka tapauksessa olut kuuluu olennaiseksi osaksi HHH:ta.

Seura järjestää pilke silmäkulmassa toteutettuja juoksureittejä joka maanantai, satoi tai paistoi tai pakasti. Tunnin hikoilun jälkeen istutaan yhteen olutlasilliselle, syödään ja heitetään herjaa, ehkä saunotaankin tai lauletaan. Jotkut ovat jopa väittäneet, että Hash House Harriers on drinking club with a running problem (juoksuongelmaisten juomaseura).

– No kyllä me autolla yleensä olemme paikalla, Sahla vakuuttaa.

Lenkillä juoksijat huutelevat. Yksi porukasta – jänikseksi kutsuttu – on merkinnyt reitin sahanpurukasoilla, ja muut huutavat ”on-on”, kun kasa tulee näkyviin.

Reittiin kuuluu myös sahanpururistejä, check-pisteitä, joissa kovakuntoisimmat tekevät muita pidemmät lenkit. Maalissa ollaan suurin piirtein yhtä aikaa.

”Olin alun perin rapakunnossa”

Hash House Harriers perustettiin maailmalla ennen toista maailmansotaa. Asialla olivat Malesiassa asuneet britit. He juoksivat koiralaumana jäniksen eli ratamestarin perässä. Jänis oli merkinnyt reittinsä paperisilpulla. Seuran virallinen päämäärä oli vapautua viikonvaihteen krapulasta. Juoksun jälkeen britit kokoontuivat Hash House -nimiseen ravintolaan.

Maailmalla on Mauno Sahlan mukaan parituhatta HHH-kerhoa, yksi jopa Etelämantereella. Suomessa on Turun HHH:n lisäksi vastaava Helsingissä.

Turun seuran perustaja Raimo Hyvönen oli tutustunut lajiin Aasiassa. Hän oli 1970-luvulla Sahlan työkaveri.

– Olin kolmekymppinen ja ihan rapakunnossa! En ollut harrastanut minkäänlaista liikuntaa. Siitä se kuitenkin lähti, nyt yli 70-vuotias Sahla kertoo.

– Nyt olen juossut melkein joka ikinen maanantai neljäkymmentä vuotta. Tosin viime aikoina me veteraanit olemme kulkeneet reitin sauvakävellen.

Mukana HHH:ssä on sekä ikäihmisiä että parikolmekymppisiä. Uusia jäseniä saatetaan rekrytoida keskellä lenkkiä, kun muut lenkkeilijät kiinnostuvat kummallisen seuran toiminnasta.

Sukupuolijakauma on Turun seurassa vino.

– Tällä hetkellä olemme sataprosenttisesti miesporukka. Naisia kovasti toivottaisiin mukaan, Sahla sanoo.

Poliisikin kyseli

Turun häsärit juoksevat yleensä Turussa, mutta reittejä on aika ajoin myös Kaarinassa ja muissa lähikunnissa.

Seurassa ovat vuosikymmeniä juosseet Koristossa asuva Vesa Viljanen ja Auvaisissa asuva Reko Leino. He ovat tehneet reitin omalla jänisvuorollaan Kaarinaan. Viimeksi Kaarinassa juostiin viime viikolla.

Uittamolla sahanpurukasat ovat niin tuttu näky, että niiden perään ei juuri kysellä, mutta muualla sahanpurumysteeri on usein herättänyt ihmettelyjä. Poliisikin on muutaman kerran kiinnostunut asiasta.

– Jossain kohtaa teimme aina ilmoituksen poliisille, kun laitoimme sahanpurua, mutta lopulta poliisilta sanottiin, että ei tarvitse, Mauno Sahla kertoo.

Toisinaan sahanpurun tilalla käytetään jauhoa tai lumessa punajuurinestettä. Ne ovat herättäneet vielä enemmän huomiota.

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of