Talo, jolle ei vie edes polkua: Valtio sai Kuusiston linnanraunioiden vierestä rannan ja merta, Kaarina romut

0
Vasemmalla lato, jonka luokse pääsee vielä autolla. Sen sisällä on yhä vanhoja heiniä. Kuvassa oikealla näkyy Verkkorannan punainen navetta.

Kuusiston kartanon ja linnanraunioiden välisellä tieosuudella on yksi tienhaara.

Kyltti oikealle näkyy jo kaukaa, kun ajan tietä pitkin taidekartanolta kohti raunioita: Verkkorannantie.

Käännyn sille. Tie näyttää peltojen keskellä kärrypolkumaiselta hiekkatieltä. Se polveilee eteenpäin halki hiljaisen maalaismaiseman. Kuusistonsalmi lepäilee maiseman rajalla.

Pian vastaan tulee T-risteys ja vanha lato, jonka ovet repsottavat auki ja katosta on pala poissa. Google Mapsin ja Turun opaskartta-verkkosivun mukaan Verkkorannantien pitäisi jatkua vasemmalle Verkkorantaan saakka, mutta Kaarinan paikkatietopäällikkö Sami Kääriäinen on varoittanut minua siitä, että lopputie on heikossa kunnossa. Jätän auton ladon luokse.

Kun näen lopun ”tien”, hymähdän. Pellon ja ojan välissä kasvaa ryteikköä siinä, missä tien pitäisi kulkea. On monttua ja kuoppaa. Vanhan tien kohdalla ei kulje edes polkua.

Kauempana on taloja, joiden luo Verkkorannantie on joskus vienyt.

Niissä asui Reijo Olavi Kurki. Tai ehkä hän vain omisti ne ja asui itse muualla. En tiedä, eikä varmuutta ole Kääriäiselläkään.

Silti nämä maat ja talot ovat nyt Kaarinan kaupungin.

Verkkorannalla



Kävelen pellon laitaa yhä lähemmäs taloja.

Eläinten polkuja on heinikossa paljon: ne näyttävät alkuun vievän talolle mutta päättyvät oikullisesti kesken tai kääntyilevät ojaan ja muualle, minne ihmiset eivät yleensä pyri.

Kaukana peltojen toisella laidalla Kuusiston kartanolla joku käyttää lehtipuhallinta. Se kaikuu läpi maiseman. Muuten on hiljaista ja tyyntä.

Kuusistolaiset ovat kertoneet Sami Kääriäiselle, että Reijo Olavi Kurki ei omistanut autoa, vaan hän kulki Kuusistoon bussilla ja käveli Saaristotieltä Verkkorantaan.

Vasemmalle jää vanha asuintalo, rintamamiestalon tapainen. Edessä on kookas navetta, jolta on kadonnut ovi sekä edestä että takaa, niin että näen navetan läpi merta, Hiirsalmen.

Nokkonen hipaisee kättä.

Navetassa on sisällä tyhjää. Hevoskärryt häämöttävät hämärässä. Verkkoranta-nimen ja tilaan kuuluvien merialueiden perusteella tila on kalastajatila, mutta minun silmiini ei osu mitään, mikä muistuttaisi kalastamisesta.

Toisaalta sisätila on isompi kuin yleensä tällaisten pientilojen navetoissa. Ehkä se ei olekaan navetta, ainakaan kokonaan, vaan siellä on pidetty veneitä ja verkkoja. En tunne kovinkaan hyvin kalastamista, joten en luultavasti osaa tulkita vihjeitä, joita paikalla on.

Kuljen nokkosten ja pujojen läpi takaisinpäin asuintalolle. Talo on ränsistynyt, mutta sen ulkoportaat ovat hyvässä kunnossa, paremmassa kuin mikään muu. Ehkä ne ovat viimeinen asia, joka tilalla joskus korjattiin.

Avaan ulko-oven. Se aukeaa vaivattomasti. Astun varoen valoisaan porstuaan ja pysähdyn. Sitten uskaltaudun sisälle taloon.

Vain pitsiverhot jäljellä



Talo on tyhjä.

Se todella on tyhjä: yleensähän autiotaloista löytyy rojua, kuten ruostuneita hetekoita ja hiirtensyömiä sohvia. Täällä ei ole mitään. Yhdessä ikkunassa on pitsiverhot, komeron hyllyissä hyllypaperia, muuten asunnon on joku joskus siivonnut viimeisintäkin nurkkaa myöten. Jopa ruostuneen puulieden hellanlevyt ovat poissa.

Koti on joskus ollut kaunis. Särömaaliset ovet ovat hienoja peiliovia, sähkönappulat ehkä 1950-luvulta.

Ilkivallan jälkiä ei ole.

Yksi kamareista on muita huonommassa kunnossa: sen lattia on lahonnut läpi ja välikattoa on tulossa alas.

Kun otan kuvaa romahtaneesta katosta, ulko-ovi pamahtaa rajusti kiinni. Sydän hyppää. Jäinkö autiotaloon lukkojen taakse?

En sentään. Ulko-oven saa sisältäkin auki.

Vintille veisi tukevannäköiset portaat, mutta en uskalla uhmata enempää kohtaloa. Lähden ulos.

Niemenkulmalla toinen kiinteistö



Reijo Olavi Kurki kuoli Kaarinassa vuosi sitten syyskuussa. Hän omisti tämän Verkkorannan sekä pienen tontin Piikkiössä.

Sami Kääriäisen tietojen mukaan Kurki asui enimmäkseen Piikkiössä, 1920-luvulla rakennetussa asuinrakennuksessa, Niemenkulmantien varrella Niemenkulman koulun lähellä. Linnuntietä pitkin matka Kuusistosta Verkkorannasta Piikkiön kotiin on vain kolme kilometriä. Vene tarvittaisiin Hiirsalmen ylittämiseen. Autolla matkaa kertyy 19 kilometriä.

Niemenkulmantien tontti on pieni, 2400 neliömetrin kokoinen. Kuusiston kiinteistö on huomattavasti isompi, 39 hehtaaria. Siihen kuuluu paljon merialueita ja peltoa, joka on vuokraviljelyssä.

Kurki kuoli ilman perillisiä, ja Kaarinan kaupunki haki hänen omaisuuttaan itselleen. Purkukuntoisilla rakennuksilla ei ole arvoa eikä peltomaallakaan rikastu, mutta rantaviiva ja meri on Kuusistossa kaunis ja sopisi virkistys- ja maisemakäyttöön sekä luonnonsuojeluun. Verkkorannan asuintalon viereiselle rantakalliolle kaupunki ajatteli osoittaa paikan vainajien tuhkien sirotteluun.

Hiukan kiusallisesti kävi. Valtio halusikin itselleen Kuusistossa rantaviivan, rantakallion ja merialueen, yhteensä 36 hehtaaria. Kaupunki sai Piikkiön pienen kiinteistön sekä Kuusistossa pelkät pellot ja purkutalot, joiden luo ei vie edes tietä.

Nyt kaupungin on ratkottava, mitä niille tekisi.

Kaupunki oli omaisuutta itselleen hakiessaan esittänyt, että vainajan omaisuus käytettäisiin kuusistolaisten virkistäytymiseen. Valtio jätti tämän ehdon voimaan, vaikka rantaa ja merta ei kaupungille tullutkaan.

– Meillä taustalla oli jalo ajatus, että olisimme päässeet vaalimaan maisema-arvoja, mutta tavoite vaikeutui, kun kyse onkin nyt romukiinteistöjen omistamisesta, Sami Kääriäinen kommentoi.

– Jos myymme nämä kiinteistöt, rahoja on aika vaikea korvamerkitä kunnan budjetissa kuusistolaisten virkistäytymiseen. Lainhuudatuksen myötä todennäköisesti ratkeaa, miten tiukka tämä ehto on. Myös kartta siitä, mikä menisi valtiolle ja mikä kaupungille, on aika suurpiirteinen, ja sekin varmaan tarkentuu vielä.

Pääsääntöisesti kaupunki pyrkii eroon kiinteistöistä, joille ei ole selvää käyttöä, sillä yleensä niistä syntyy ylläpitokustannuksia mutta ei tuloja.

Silmämääräisesti valtio vaikuttaa halunneen sen osuuden, joka kuuluu Turun opaskartan mukaan Natura-alueeseen.

Kaarina ei ole ajatellut valittaa valtionkonttorin päätöksestä.

Juhlavat näkymät



Lähden talosta, koukkaan pienelle saunarakennukselle ja jatkan sitten vaahteroiden ja muiden jalopuiden välistä matkaa kalliolle.

Kiipeämistä ei ole paljon.

Lehtipuhallin on vaiennut peltojen toisella puolella.

Kalliolta aukeaa hieno näkymä Piikkiönlahdelle. Kaislikko leviää alapuolella lampareina eteen. Meri on tyyni. Linnanrauniot pilkottelevat kauempana, niiden takana Piikkiö ja siellä Reijo Olavi Kurjen entinen koti.

Kallio olisi juhlallinen ja rauhallinen paikka siihen, mihin kaupunki oli sen ajatellut, vainajien muisteluun. Merialuettakin kuuluu kiinteistöön niin paljon, että tuhkat voisi sirotella veneestä.

Palaan eri reittiä takaisin talolle ja havahdun omenoihin.

Maa on täynnä kellanvaaleita omenoita. Jokunen roikkuu puussakin, vaikka lehdet ovat jo lähteneet.

Poimin puusta omenan ja haukkaan siitä. Se on kirpeänmakea, täydellinen syöntiomena.

Kallion alapuolella olisi niemennokassa ollut pieni verkkovaja, mutta sitä en ole huomannut enkä muistanut. Sami Kääriäisen mukaan sinne oli jäänyt kalastustarvikkeita jäljelle.

Lehtipuhallin alkaa peltojen takana huutaa taas.

Kurkistan vielä suureen kellarirakennukseen mutta en uskalla sisälle, ja lähden tarpomaan takaisin autolle.

Kanta-Kaarinassa ei ole paikkaa vainajan tuhkien sirotteluun



Kaarinan kaupungille tulee silloin tällöin kyselyitä, olisiko Kaarinassa paikkaa, minne sirotella vainajan tuhkat.

– Olemme koettaneet auttaa heitä, mutta kaupunki omistaa aika huonosti yksinään vesialueita eivätkä kaupungin omistamat rannat ole soveliaita tähän tarkoitukseen. Emme myöskään voi ohjata ihmisiä muiden omistamille maille, kertoo kaupungin paikkatietopäällikkö Sami Kääriäinen.

Sirottelupaikka ei voisi olla lähellä uimarantaa tai venelaitureita. Kenenkään kannalta ei olisi asiallista, että tuhkia huuhtoutuisi veneiden kylkiin tai uimarantahiekalle. Kuusistonsalmi ylipäätään on kapea, ja merialueen pitäisi olla tähän tarkoitukseen avoimempi – kuten Kuusiston itäpäässä Verkkorannalla.

– Se olisi ollut myös kaukana virkistysrannoista, mutta tämä vaihtoehto nyt sitten kumoutui, Kääriäinen toteaa.

Turun ja Kaarinan hautausmaalla Turun puolella sekä Piikkiön hautausmaalla on paikat tuhkien sirotteluun, ja myös Turun kaupungin omistuksessa on oma vesialue tätä tarkoitusta varten. Kaarinan seurakunnalla ei Kaarinan rajojen sisällä ole tällaista paikkaa.

Vainajan tuhkaa ei saa levittää johonkin sattumanvaraiseen kauniiseen paikkaan. Krematoriolle täytyy ilmoittaa kirjallisesti, minne tuhkat sijoitetaan ja että sijoittamiselle on maan- tai vesialueen omistajan suostumus.

Googlaamalla selviää, että mikäli tuhkat haluaisi sirotella valtion maille tai vesialueille – jollaiseksi Verkkoranta on tulossa – Metsähallituksen paikallisosasto päättää, voiko niille sirotella vainajan tuhkaa. Mitähän Metsähallitus on mieltä, voisiko siis Verkkorannalle viedä omaisen tuhkat?

Kiinteistö ei vielä ole virallisesti valtion, joten aluejohtaja Mikael Nordström ei toistaiseksi voi antaa tällaista lupaa.

– Lähtökohtaisesti pyyntöihin saada sijoittaa vainajan tuhka Metsähallituksen hallinnassa oleville alueille suhtaudutaan myönteisesti. Tällä vesialueelle on hyvin todennäköistä saada suostumus, hän kuitenkin sanoo.

Suostumusta haetaan Metsähallitukselta erikseen.

Nordströmin mukaan Metsähallituksen hallinnoimille alueille Kaarinassa on viime vuosina annettu muutamia suostumuksia tähän tarkoitukseen.

Leave a Reply

  Subscribe  
Notify of