Jari Linnavuori on menettänyt näkönsä pikkuhiljaa – Luetus-palvelun ansiosta Kaarina-lehti tavoittaa nyt myös näkövammaiset

0
Jari Linnavuoren pöydällä pölyttyy pino lukemattomia Kaarina-lehtiä. Äänilehden ansiosta Linnavuorellakin on mahdollisuus seurata, mitä kotikaupungissa tapahtuu.

Kaarinalaisen Jari Linnavuoren keittiössä on pino lukemattomia Kaarina-lehtiä. Paikallisuutiset kiinnostavat, mutta näkövammansa takia hän ei ole nähnyt moneen vuoteen lukea sanomalehteä.

Toissaviikolla Linnavuori testasi toimituksen pyynnöstä Kaarina-lehden uutta äänilehteä, joka on kuunneltavissa Näkövammaisten liiton Luetus-palvelussa. Linnavuori sanoo kuuntelevansa säännöllisesti Turun Sanomia ja Urheilulehteä ja kokee äänilehdet tärkeiksi.

– Ilman niitä en pystyisi seuraamaan lehtiä ollenkaan. Avustajani on lukenut minulle välillä Kaarina-lehteä, mutta avustajien tuntimäärät ovat rajalliset ja niitä tarvitaan muuhunkin, hän perustelee.

Synnynnäinen silmäsairaus

Luetus-palvelua käyttää muutama tuhat ihmistä. Palvelun voi saada käyttöönsä silloin, kun näkövamman haitta-aste on vähintään 50 prosenttia.

Linnavuorella syynä näkövammaan on synnynnäinen ja etenevä silmäsairaus, joka huomattiin hänen ollessaan viisivuotias. Epäilykset heräsivät, kun hän ei mökillä talvihämärässä nähnyt kävellä portista sisään.

Näköä alettiin tutkia, mutta vielä tuossa vaiheessa silmäsairaus ei haitannut pienen pojan elämää mitenkään. Ensimmäiset silmälasinsa Linnavuori muistelee saaneensa alakouluikäisenä.

Linnavuori ei surrut silmäsairauttaan lapsena. Alkuvaiheessa edes lääkärit eivät tienneet, miten sairaus tulee etenemään. Sopeutumista on helpottanut se, että näkö on heikentynyt pikkuhiljaa eikä kertarysäyksellä.

– Olisinko ollut 18-vuotias, kun ukko kertoi saunassa ennusteen olevan sellainen, että 40-vuotiaaksi mennessä olen sokea, hän muistelee.

Silmäsairauden takia Linnavuori ei saanut koskaan ajokorttia, mutta kolmekymppisenä hän pystyi vielä pyöräilemään ja lukemaan tekstiä tietokoneen suurennusohjelman avulla. Nyt 39-vuotiaana hän näkee lähinnä ääriviivoja. Lehden lukeminen on vain yksi monista haasteista näkövammaisen arjessa.

– Viime aikoina sairauteni on alkanut haitata ruuanlaittoa. Jos paistan pihvejä pannulla, en näe, mitkä niistä olen kääntänyt, Linnavuori kuvailee.

Hänellä on kännykässään puheohjelma, jonka avulla hän pystyy selaamaan nettiä. Digitaalisten palvelujen pitäisi olla lain mukaan kaikkien saavutettavissa, mutta todellisuudessa tiedon hakeminen on näkövammaiselle joskus hyvin turhauttavaa. Esimerkiksi Kaarinan uimahallin aukioloaikojen selvittämiseen menee Linnavuorelta lähes 10 minuuttia.

– Toisin kuin näkevä ihminen, minä en tiedä, mistä kohtaa sivua tieto löytyy tai löytyykö sitä ollenkaan. Etsiminen vie aikaa, koska joudun kuuntelemaan kohta kohdalta kaiken, mitä sivulle on.

Kaiteet loppuvat ennen portaita

Myös Kaarina-lehden äänilehdessä on vielä hiomista. Uutisvalikon alta löytyy Tyrskähdyksiä, kolumni ja Huomenta Kaarina -sivun juttu, mutta ei yhtään uutista.

– Eikö teillä ollut lehdessä muita juttuja kuin tämä, Linnavuori kysyy ihmetellen, kun koneääni alkaa lukea kolmatta kertaa samaa artikkelia.

Lopulta löydämme loput jutuista harhaanjohtavasti toimitus-otsakkeen alta.

– Kuuntelemista helpottaisi, jos jutut olisivat äänilehdessä jaoteltu osastoittain uutisiin, kulttuuriin ja urheiluun samalla tavalla kuin paperilehdessä, Linnavuori ehdottaa.

Äänilehteä kehitetään palautteen pohjalta.

Saavuttavuudesta puhutaan nykyisin paljon, mutta lopputulos ei välttämättä ole hyvä, jos sen on suunnitellut terve ihminen. Palveluja suunnitellessa pitäisi kuunnella eri käyttäjäryhmiä.

Linnavuori kertoo, että näin tehtiin esimerkiksi Turun kaupunginteatterin remontin yhteydessä. Kun tiloihin pyydettiin näkövammaisia kokemusasiantuntijoita, huomattiin, että kaiteet päättyivät ennen kuin portaat.

Sairaudestaan huolimatta Linnavuori pyrkii elämään mahdollisimman normaalia elämää. Mökillä hän läheistensä kauhuksi sahaa edelleen puita ja ajaa traktoria, kunhan joku istuu vieressä antamassa ohjeita. Tällä hetkellä Linnavuori on työkyvyttömyyseläkkeellä, mutta haaveilee, että voisi tehdä sellaista työtä, johon ei tarvita näköä.

– Pystyn tekemään paljon kaikkea, mutta kaikkea ei ole välttämättä turvallista tehdä  – ainakaan työnantajan näkökulmasta, hän hymähtää.

Mitä Linnavuori kaipaa siitä ajasta, kun näki paremmin? Kysymys vaatii hetken miettimisaikaa.

– En kaipaa sitä, että pystyisin näkemään normaalisti. Haluaisin nähdä sen verran, että pystyisin seuraamaan lapsen kasvua ja kehitystä ja voisin tehdä hänen kanssaan enemmän asioita.