Kansainvälinen joulu soi viikonloppuna Kaarinassa

0

Joulu on poikkeuksellisen kansainvälinen juhla. Eri maiden joulumusiikkiperinteen monimuotoisuuteen pääsee tutustumaan Kaarinassa tulevana lauantaina, kun Naantalin Kamarikuoro ja Turun musiikinystävien orkesteri esiintyvät Kaarina-talossa.

Konsertissa kuullaan esimerkiksi loppiaislaulu Provencesta, christmas carol Britanniasta, villancico Espanjasta, Santa Lucia Italian Syrakusasta sekä Happy Christmas John Lennonilta.

Kamarikuoroa johtaa Martinkosken seurakunnan kanttori Aija Haapalainen ja orkesteria hänen puolisonsa, Turun konservatorion lehtori Antti Haapalainen. Pääosa orkesteriosuuksista ona Haapalaisen tuoreita sovituksia.

Naantalin kamarikuoro ja Turun musiikinystävien orkesteri eivät ole aiemmin esiintyneet yhdessä. Kokoonpanoissa ammattilaiset ja harrastajat esiintyvät yhdessä. Mukana on yli 50 esiintyjää.

Konsertti on maksullinen.

Matkalla jouluun Kaarina-talossa 4.12. klo 17.