Korona hidasti Keskurin rakennustöitä

0
Keskusliikuntapuiston yleisurheilukentän peruskorjaus valmistui lokakuussa. Arkistokuva Pekka Tenhonen

Kaarinan keskusliikuntapuiston yleisurheilukentän peruskorjaus valmistui lokakuussa noin kuukauden myöhässä aikataulusta. Urakkaan myönnettiin lisäaikaa lisä- ja muutostöiden vuoksi. Lisäksi koronavirustilanteella katsottiin olleen vaikutuksia työvoiman sekä sähkö- ja joustopäällystemateriaalien saatavuuteen.

Alun perin Keskurin remonttiin oli varattu 700 000 euron määräraha. Urakkaa kilpailuttaessa selvisi, ettei remonttia pystytä toteuttamaan suunnitellussa laajuudessa varatulla summalla.

Urakan lopulliset kustannukset olivat runsaat 919 000 euroa. Urakoija joutui maksamaan Kaarinan kaupungille viivästyssakkoa yhdeltä viikolta. Lisäksi kaupunki sai remonttiin 278 600 euroa liikuntapaikkarakentamisen valtionavustusta Lounais-Suomen aluehallintovirastolta.

Keskusliikuntapuiston remontissa uusittiin yleisurheilukentän pinta, moukarin- ja kiekonheittoalue, kuntorata ja sen valaistus urakka-alueen osalta, kuulantyöntöalue, juoksuratoja kiertävä valaistus sekä katsomon valaistus. Lisäksi rakennettiin kokonaan uusi ulkokuntosali.