Uuden vuoden ennustus muuttui vertahyytävästä toiveikkaaksi

0
Pilkoimme Sanni Saariahon kanssa mehiläisvahaa pienemmiksi palasiksi, jotta se sulaisi nopeammin. Valitsimme punaisen värin, koska se on voimakas, mutta myös kaunis.

Juokseva, punainen neste tippuu hitaasti veteen luoden sen pintaan hentoja aaltoja. Lopulta noro kapenee, kunnes jäljelle jää enää tippuvia pisaroita. Ne laskeutuvat jo jähmettyneen vahan päälle niin, että hajanaiset osat yhdistyvät kokonaisuudeksi. Uusi vuosi on valmistettu.

Improvisointia parhaimmillaan



Nostan pienen paketin mehiläisvahaa repustani ja lasken sen pöydälle. Tänään pääsemme ennustamaan ystäväni Sanni Saariahon,  19 v, kanssa leikkimielisesti Kaarinan ensi vuoden suuntaviivat. Ideana on sulattaa mehiläisvaha vesihauteessa ja kaataa se sitten kylmään veteen, minkä jälkeen syntyneestä muodosta ennustetaan Kaarinan tulevaa vuotta.

Tarvitsemaamme sulatusastiaa ei löydy, joten taittelemme foliosta kulhomaisen  muodon kattilan päälle niin, että vesi hipoo rakennelmaa. Katsomme viritelmää kattilan päällä epäröiden, mutta näyttää se toimivan näinkin!

– Tästä väristä tulee ihan sulaneita rubiineja -fiilis, Sanni huokaa.

Jäämme katselemaan vahan sulamista, kunnes se muuttuu kokonaan nesteeksi. Sulaneena punainen väri välkehtii niin, että sitä jää väkisinkin katsomaan lumoutuneena. Voisiko tämä olla osa ennettä?

Vastenmielinen ensireaktio



Lausumme yhteen ääneen “Kaarina” samalla, kun Sanni kaataa sulanutta vahaa kulholliseen jääkylmää vettä. Tippuessaan mehiläisvaha näyttää aivan vereltä, mutta se jähmettyy osuessaan veteen.

– Se on vähän epämääräisen muotoinen totesin.

Sanni kumartuu lähemmäs, kun nostan uutta teostamme, mutta järkytys saa minut pudottamaan sen takaisin.

Virnistämme molemmat inhon vallassa.

– Kammottava! Toivottavasti tuleva vuosi ei näytä tuolta, Sanni kauhistelee.

Olen täysin samaa mieltä. Vahan sileän pinnan toinen puoli paljastui irvokkaan kumpuilevaksi, kuin normaalisti pehmeään ihoon olisi kiinnittynyt tiheään punkkeja. En edes halua ajatella millainen ensi vuosi on, jos vahan muoto heijastaa sitä, koska nyt vaikuttaa siltä, että kaarinalaisia odottaa pelottava ja pahaenteinen vuosi.

Lupaavia ennusteita



Lähemmän tarkastelun jälkeen muodot alkavat näyttää joltakin. Olimme raivanneet aikaisemmin tarkastelua varten pöydän sekä valaistuksen, josta tuli mieleen elokuvista tunnetut kuulustelukohtaukset. “Mitä paljastettavaa sinulla onkaan?” mietin itsekseni.

– Se näyttää tytöltä, joka on kippurassa selässään ja pitää jaloistaan kiinni tai lepuuttaa käsiään niiden päällä, Sanni pohtii.

Mietimme, että sikiömäinen asento voisi viestiä rauhallisuudesta ja huolettomuudesta.

Toivon merkkejä



Toisesta kulmasta se näyttää elefantilta, joka kiipeää ylämäkeä, mutta on kohta huipulla. Sen takapuoli on tosin riutunut, mikä viittaisi rankkaan nousuun. Tämä voisi tarkoittaa sitä, että mennyt vuosi on vaatinut paljon uhrauksia, mutta kohta pitäisi helpottaa.

Keskustelemme pitkään mahdollisista enteistä, mutta päädymme kahteen eri tulokseen. Uusi vuosi tuo mukanaan ikävyyksiä, mutta myös toivoa. Sairaalloinen ulkomuoto voisi olla viittaus vielä jatkuvaan koronatilanteeseen tai muihin vastoinkäymisiin, ja tyttö ja norsu voisivat tarkoittaa hyvän tulevan ajallaan.

Ennustusta oli viihdyttävää tehdä yhdessä, mutta toisaalta oli myös antoisaa antaa mielikuvituksen viedä tulkinnassa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here