12 autoilijalle sakot Piispanlähteen koulun edustalla

0
Poliisi mittasi ylinopeuksia Pyhän Katariinan tiellä. Arkistokuva/Lennart Holmberg

Poliisi valvoi liikennettä tiistaina Kaarinassa Piispanlähteen koulun edustalla. Iltapäivällä kello 14–15 järjestetyssä valvonnassa kirjoitettiin 12 liikennevirhemaksua, joista seitsemän tuli ylinopeudesta. Sakkoja annettiin myös turvavyön käyttämättä jättämisestä. Lisäksi ylinopeuksista annettiin useita suullisia huomautuksia.

– Liikennepartio valikoi valvontapaikan sillä perusteella, että koulupäivä oli suurella osalla koululaisia juuri päättymässä ja partio halusi turvata juuri koulumatkaa. Paikka oli Piispanlähteen ylä- ja alakoulun välinen alue Pyhän Katariinan tiellä, sillä siinä on paljon suojateitä. Yleisesti poliisi valvoo koulujen ja päiväkotien lähistöllä liikennettä ahkerasti, Lounais-Suomen poliisin viestinnästä kerrotaan.

Partion mukaan suojateille astuville ja siellä oleville jalankulkijoille annettiin tilaa esimerkillisen hyvin, mutta kaasujalkaan pitäisi kiinnittää huomiota. Tiellä on 40 km/h -nopeusrajoitus, lapsista varoittava liikennemerkki ja huomiovalo.

Poliisin liikennevalvonta puhutti Facebookin Kaarinalaiset-ryhmässä. Osa keskustelijoista oli huolissaan koulujen läheisyydessä tapahtuvasta hurjastelusta.

– Pyhän Katariinan tiellä poliisi voisi kyllä kerätä hyvän tilin vuodessa valtiolle, jos sillä olisi resursseja valvontaan. Tiellä vain murto-osa ajaa säädettyä 40:tä, eräs keskustelija huomautti.