Ehdokas luupissa: ”Terveyskeskusten ruuhkat eivät palvele ketään”

0
Kaarinalainen 32-vuotias Juha Järvinen työskentelee Tyksissä ja pyöräilee ympäri vuoden töihin. – Työni kautta koen omaavani kokonaisvaltaisen näkemyksen sosiaali- ja terveysalalle.

Viime syksynä kaarinalainen Juha Järvinen selvitti itselleen, mistä aluevaaleissa oli oikein kyse.

– Tutkin ehdokkuutta ja huomasin, että kuka vaan voi olla ehdolla. Ajattelin, että tällä tavalla voin vaikuttaa.

Järvinen työskentelee Tyksissä bioanalyytikkona, joten sosiaali- ja terveysala on tuttua.

– Kierrän paljon osastoja ja näen alan monimuotoisuuden. Lisäksi minulla on paljon ystäviä ja kavereita alalla, joten näkemystä on kokonaisvaltaisesti.

SDP:n ehdokkaana oleva Järvinen näkee perusterveydenhuollossa kolme ongelmakohtaa, joihin hänen mielestään pitäisi kiinnittää erityisesti huomiota.

– Peruspalvelut pitää löytyä läheltä, hoitoon päästä heti, mutta myös ennaltaehkäisyyn pitää satsata. Terveyskeskusten ruuhkat eivät palvele ketään, ja akuutit ajat menevät liian nopeasti. Näihin asioihin pitäisi pystyä vaikuttamaan.

Työmatkansa pyörällä kesät-talvet taittava Järvinen urheilee aktiivisesti vapaa-ajallaan.

– Olen innostunut padelista, jota pelaan aktiivisesti työporukan kanssa. Lisäksi valmennan Kaarinan Nappuloissa vuonna 2016 syntyneitä, mikä on eräänlaista ennaltaehkäisevää työtä sekin.

Aluevaalit ovat olleet Järvisen mielestä liian vähän esillä mediassa, ja senkin vuoksi hän haluaa peräänkuuluttaa äänestämisen tärkeyttä.

– Toivon, että ihmiset muistaisivat äänestää ja katsoisivat, ketä äänestävät. Valitse ehdokas, jolla on aikaa tähän hommaan ja joka on paikalla, kun asioista päätetään. Vaalityötä tehdessäni suurin osa kysyy edelleen, mitkä aluevaalit, ja sen vuoksi olen odottanut asiasta rummutusta etenkin valtamedioissa.

Sukunimestään huolimatta Juha Järvinen ei ole sukua saman puolueen pitkäaikaiselle kuntapoliitikolle, Jere Järviselle.

Kaksostaustalla

Mitä kaarinalaiset eivät tiedä sinusta?

Olen kaksoispojista toinen, jolla on kaksoset.

Aiempi poliittinen kokemus? Ei ole.

Lempiruokasi? Lasagne.

Minkä kirjan luit viimeksi?

Martin Pistorius: Mykkä huuto.

Jos olisit supersankari, millainen olisit?

Lentäisin ja kovaa.

 

Juha Järvinen

  • Ikä: 32
  • Ammatti: bioanalyytikko
  • Koulutus: laboratoriohoitaja