Kuusistonsalmen sillan uusiminen menee vähintäänkin vuoden päähän – Rakennusaika koettelee korvia

0
Kuusistonsalmen silta on alun perin valmistunut vuonna 1958. Kuva sillasta tämän viikon maanantaiaamuna.

Kuusistonsalmen uuden sillan rakennustöihin päästään aikaisintaan ensi vuoden puolella, kerrottiin viime viikolla Kuusistonsalmen sillan yleisötilaisuudessa.

Lopullisesti aikataulu ratkeaa, kun sillan rahoitus varmistuu. Rakennusaika on yksi vuosi.

Etänä pidettyä yleisötilaisuutta oli seuraamassa enimmillään yli sata henkilöä. Heitä puhutti erityisesti rakennusaikaiset tiejärjestelyt.

Rakennusajaksi Kuusistonsalmen sillan itäpuolelle eli Rauhalinnan puolelle on tulossa kevytrakenteinen väliaikaissilta. Liikenteen pitäisi periaatteessa soljua sujuvasti uuden sillan rakennustöistä huolimatta, sillä käytössä on nykyiseen tapaan yksi kaista kumpaankin suuntaan sekä kevyelle liikenteelle oma väylänsä.

Toisaalta Saaristotien käyttäjillä on karvaita kokemuksia siitä, miten vaatimatonkin hidastus voi ruuhka-aikana saada liikenteen lähes seisahtumaan Krossiin saakka. Jonkinasteisia liikenteen häiriöitä onkin työmaa-aikana odotettavissa, sillä sallittu ajonopeus putoaa puoleen ja ajoittain jommankumman kaistan liikenne joudutaan seisauttamaan.

Sillan länsipuolelle eli Papinholman puolelle on tulossa myös väliaikainen silta, käytännössä työmaasilta rakennustöille, kertoi Martti Kokoi hankkeen tiesuunnitelmaa laativasta Sitowise Oyj:stä. Sille ajavat esimerkiksi betoniautot valamaan betonia.

Maisema jäänee piiloon

Martti Kokoi varoitteli, että rakennusaikana on odotettavissa merkittävää meluhaittaa. Varsinkin paalutus kaikuu kauas.

Toisaalta hän toi esille, että kun uusi silta valmistuu, liikenteestä aiheutuu meluhaittaa merkittävästi vähemmän kuin nykyään. Sillalle on tulossa 1,2 metrin korkuiset meluesteet, jotka vaimentavat nykyistä paremmin liikenteen ääniä.

Matkailijoille Kuusistonsalmen kauniit maisemat eivät välttämättä näy uuden sillan valmistuttua sen enempää kuin nykyäänkään.

– Kyllähän meluaita umpinaisena peittää näkymän salmelle. Toki maisema näkyy jalankulkijoille ja korkeissa ajoneuvoissa ajaville, totesi hortonomi Esa Viikki Sitowiseltä.

Melukaiteiden mallia ei ole vielä päätetty. Viikki kommentoi, että yhtenä vaihtoehtona on jonkin verran läpinäkyvä melukaide.

– Lasinkirkas se ei ole, muuten linnut törmäävät siihen.

Kolmas silta samalla kohdalla

Kun nykyisen Kuusistonsalmen sillan ennakoitua huonompi kunto ilmeni viime syksynä, Kaarinassa hätkähdettiin. Todennäköisesti silta pysyy kuitenkin turvallisena uuden sillan rakennustöihin saakka. Sillan penkereissä ja välituissa on automaattiset seurantalaitteet, joilla seurataan mahdollisia maaperän ja sillan liikkeitä, eikä mitään hälyttävää ole ilmennyt tuloksissa.

– Painorajoituksia tai liikenteen rajoituksia sillalle ei ole suunnitteilla, totesi projektipäällikkö Matti Kiljunen Ely-keskuksesta.

Uusi silta tulee olemaan kolmas silta samassa kohtaa salmea. Pohjassa on yhä vanhoja rakenteita nykyisen sillan lisäksi 1930-luvulla rakennetusta ja myöhemmin puretusta sillasta. Vanhoja rakenteita pyritään nyt rakennustöissä poistamaan.

Samalla salmesta ruopataan pois täyttömaata, jonka arvellaan olevan aiemman lautan tai edellisen sillan rakennustöiden jäljiltä. Salmen virtausta saadaan näin ennallistettua.

Nyt on aika antaa palautetta

Yleisö kysyi myös veneiden kulkumahdollisuuksista jatkossa. Vastaukseksi tuli, että työmaa-aikana sillan alikulkukorkeus madaltuu arviolta puoli metriä. Uudessa sillassa tulee olemaan veneilijöille kulkukorkeutta muutaman kymmenen senttiä nykyistä enemmän.

Uudesta sillasta on tulossa myös nykyistä metrin verran leveämpi. Ennen kaikkea jalankulkijat saavat nykyistä enemmän tilaa. Lisäksi jalankulkijat pääsevät kulkemaan maata pitkin mantereen puolella sillan alta.

Tavoitteena on, että Kuusistonsalmen sillan tiesuunnitelma on valmis hyväksymiskäsittelyyn lähikuukausina. Palautteita ja mielipiteitä sillasta voi lähettää 6.2. mennessä hankkeen karttapalvelussa klikkaamalla haluttua kohtaa tai sähköpostitse.

Karttapalvelu löytyy täältä (valitse Aineistot, sen jälkeen Suunnitelma-aineistot). Sähköpostilla palautteet osoitteeseen martti.kokoi@sitowise.com.

Miksi uusi Kuusistonsalmen silta?

  • Kuusistonsalmen sillan välitukien huomattiin viime syksynä olevan huonommassa kunnossa kuin on aiemmin arvioitu. Sillalle tehdyn erikoistarkastuksen mukaan silta on uusittava 3–6 vuoden sisällä. Nykyinen silta puretaan, ja tilalle rakennetaan uusi.
  • Itse silta on tyydyttävässä kunnossa, mutta maaperän liike aiheutti melko pian sillan rakentamisen jälkeen välitukiin painetta ja on kallistanut niitä. Ongelmia ei pystytä korjaamaan peruskorjauksella.
  • Uusi silta rakennetaan nykyisen sillan kohdalle.
  • Sillan kustannusarvio on 5 miljoonaa euroa.
  • Todennäköisesti silta valmistuu ennen Paraistenväylää eli Kurkela–Kuusisto-hanketta.