Pahimus: Mahdoton yhtälö

0
Kaarina-lehden maskotti ei ole pyhimys.

Pahimus kuuli, että kaupungille on sattunut liikuntahallia rakentaessa harmillinen laskuvirhe. Halliin mahtuu jopa 1 500 ihmistä, mutta pihalla on vain 20 pysäköintipaikkaa. Parkkipaikkoja ei millään riitä kaikille, vaikka nuoriso vakuuttaa, että yhteen mopoautoon mahtuu kyllä ihan hyvin jopa 15 teiniä.

Kaupungilta saatujen tietojen mukaan virallisena pysäköintipaikkana ottelutapahtumissa toimii Kaarina-talon parkkipaikka. Käytännössä urheilijoiden ei tarvitse enää varata aikaa alkulämmittelyyn. Riittää, että he kävelevät kilometrin matkan varusteitaan raahaten autolta liikuntahallille.

Valmentajat ovat jo esittäneet huolensa ylikunnon mahdollisuudesta. Sen sijaan Puolustusvoimat kiittää Kaarinan kaupunkia karaisevasta ratkaisusta ja ehdottaa, että jokaisen urheilijan varustekassiin lisätään makuupussi, kenttäruokailuvälineet ja 10 kilon telamiina.

Katsojia liikuntahalliin taitaa olla turha odotella paikalle, sillä penkkiurheilussa sana ”urheilu” on hämäystä. Ellei sitten Kaarina-talon ja liikuntahallin välille perusteta nonstop-bussilinjaa. Matkustusmukavuuden takaamiseksi bussissa pitäisi myös olla hodaritarjoilu ja karaokelaitteisto kannatuslaulujen laulamiseksi.

Pahimus lohduttaa parkkipaikkapulasta kärsiviä urheilijoita. Seuraavana valmistuvasta Hovirinnan koulusta unohtui kuulemma kokonaan 5G-verkko. Loppuu se puhelimien käyttö tunneilla…