”Politiikka on arvovalintoja, mutta vaikuttavuusarviota tehdään liian vähän”

0
Piikkiöläinen Niina Alho (sd.) sai kaikista läpi päässeistä ehdokkaista eniten ääniä Kaarinasta. Arkistokuvassa myös Alhon pieni poika Daniel.

Piikkiöläisellä Niina Alholla oli maanantaina monta syytä tyytyväisyyteen. 1 061 äänellä hänet valittiin aluevaltuustoon. Yli 75 prosenttia äänistä tuli Kaarinasta, ja hän sai kaikista ehdokkaista eniten kaarinalaisten ääniä.

Piirin puheenjohtajana Alho iloitsi myös puolueensa SDP:n menestyksestä.

– Meille povattiin Varsinais-Suomessa etukäteen 14–15 paikkaa, mutta saimme 16. En voi sanoa, että olisin mitenkään äimistynyt, mutta olen todella tyytyväinen tulokseen.

Alho katsoo, että aluevaalien tulos on myös Kaarinan näkökulmasta vähintäänkin tyydyttävä.

– Mielestäni kaarinalaisten ei tarvitse olla huolissaan. Jos jollakin kunnalla, niin Kaarinalla on vahva edustus aluevaltuustossa. Läpi päässeillä on vahvaa poliittista osaamista, mutta myös sote-asiantuntemusta.

Aluevaltuustoon pääsi viisi kaarinalaista edustajaa ja kuudeskin paikka on vielä mahdollinen, kun äänet tarkistuslasketaan.

– Jännitän Katrin (Kapasen) puolesta. Vaikka hän ei pääsisikään läpi, hän varmasti pääsee mukaan kokouksiin ja vaikuttamaan asioihin. Melkein puhuisin kuudesta paikasta, koska ensimmäisen varavaltuutetun pesti on niin merkittävä.

Alho toimii Kaarinan kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. Hän on koulutukseltaan terveystieteiden maisteri, sairaanhoitaja ja lähihoitaja. Gradussaan hän tutki sitä, miten paljon sosiaali- ja terveyspoliittisessa päätöksenteossa hyödynnetään tutkimus- ja faktatietoa.

– Johtopäätös oli, että todella surkeasti. Politiikka on toki arvovalintoja, mutta vaikuttavuusarviota tehdään aivan liian vähän, hän näkee.

Vaalikampanjassaan Alho korosti lähipalveluiden säilyttämistä ja terveyskeskusjonojen lyhentämistä. Hän painottaa ajavansa aluevaltuustossa kuitenkin kaikkien kuntien, ei pelkästään Kaarinan palveluja.

– Minua kiinnostaa vähintään yhtä paljon, mitä ympäristökunnissa tapahtuu. Jos asiat eivät ole kunnossa Turussa, niin eivät ne ole silloin täälläkään.

Mistä Niina Alhon äänet?

  • Kaarinasta 802, Turusta 131, Paimiosta 33, Raisiosta 19, Liedosta 18. Ääniä 20:sta eri kunnasta.