Sauvon Säilyke lähti mukaan Lindroosin tilapuotiin

0
Sauvon Säilykkeen tehtaanmyymälä löytyy Lindroosin Puutarhan tiloista Piikkiöstä. Kolmatta sukupolvea perheyrityksessä edustava 25-vuotias Lotta Saurén nauttii työstään. - Meillä on vanhempien kanssa hyvät välit, joten yhdessä työskentely on helppoa.

Sauvon Säilyke vastasi asiakkaidensa toiveisiin avaamalla tehtaanmyymälän Lindroosin Puutarhan yhteyteen, reilun kilometrin päähän tehtaastaan.

– Lindroosin Puutarha avasi puolitoista vuotta sitten puutarhamyymälän, jossa meidän toimiston väki käy useasti ostoksilla. Sitä kautta syntyi idea, että olisi hienoa saada sinne meidänkin tuotteitamme, Sauvon Säilykkeen operatiivisesta johdosta vastaava Mia Saurén kertoo.

Lindroosin Puutarhan kotimyymälässä on vipinää riittänyt, sillä kaksi vuotta kiinni ollut Turun kauppatori on tuonut toriasiakkaat Piikkiön myymälään. Myymälässä on paljon erilaisia lähituotteita, joten kummatkin yritykset hyötyvät toisistaan.

– Myymälän edessä on runsaasti parkkitilaa ja tilat ovat kivat. On hienoa, että ihmiset ovat oppineet käymään siellä, ja nyt myös meidän tuotteitamme löytyy sieltä. Se sopii hyvin lähiruokateemaan.

Kolmas sukupolvi


Sauvon Säilyke perustettiin vuonna 1962 Sauvossa, kun Toivo Saurén yhdessä kolmen paikallisen tuottajan kanssa alkoi säilöä kurkkuja vanhassa meijerissä. Ensimmäiset Sauvon Säilykkeen tuotteet olivat kurkkusäilykkeitä, joiden resepti on edelleen perhesalaisuus. Vuonna 1966 yritys siirtyi Saurénin perheen omistukseen ja muutti Piikkiöön. Vuonna 1989 yritys siirtyi nykyiseen toimipaikkaansa Piikkiön Pukkilan teollisuusalueelle.

– Emme ole katsoneet tarpeelliseksi muuttaa yrityksen nimeä, sillä Sauvon Säilyke nimi on jo niin vakiintunut, että se on osa brändiä. Sauvosta tulee vielä osa kurkuistamme, joten jotain sauvolaista yhteyttä vielä on, Mia Saurén kertoo.

Perheyrityksessä toimitusjohtaja toimii tällä hetkellä Toivon poika Tom Saurén ja kolmas sukupolvi työskentelee myös yrityksessä.

– Olin nuorempana kesätöissä tehtaalla, mutta minulle ei ollut mitenkään selvää, että tulisin tänne aikuisenakin töihin, 25-vuotias laatu- ja tuotehallinnasta vastaava Lotta Saurén kertoo.

Hän valmistui vuosi sitten kauppatieteiden maisteriksi ja halusin kokeilla jotain uutta.

– Yrityksessä on paljon mielenkiintoisia hommia ja täällä voi oppia paljon. En ole ajatellut, työskentelenkö täällä eläkeikään asti, päivä kerrallaan, Lotta Saurén nauraa.