Olen itse aina ollut kova tyttö suunnittelemaan asioita. Teen erilaisia listoja, mietin juttuja ensi viikoksi, ensi kuuhun ja tuleville vuosille. Ennakointi on ollut työssäni aina se asia, jonka merkitystä korostan ja jonka uskon auttavan monen tiukan tilanteen hallintaan.
Nyt tämä tapa työskennellä on ollut raskas. Aika ei ole suotuisa suunnittelijalle. Tuntuu, että kerta toisensa jälkeen joudun luopumaan suunnitelmista: peruuttamaan sovittuja asioita ja tapahtumia, muuttamaan suuntaa, järjestelemään ja uudelleenjärjestelemään.
Elämä on yhtä säätämistä. Alkaa tulla sellainen olo, että en halua enää edes suunnitella mitään, jotta en joutuisi pettymään. Henkisesti helpompaa niin.
No nyt pitäisi sitten tarttua siihen kuuluisaan hetkeen. Ja päivään. Carpe diem vaan.
Tartu hetkeen. Mitä se sitten tarkoittaa? Sitäkö, että tekee päivittäisiä askareita sen kummemmin suunnittelematta? Sitä, että spontaanisti soittaa ystävälleen tai hakee hänet kävelylle? Sitä, että yllättää perheensä siivoamalla kaapit? Valmistaa arkiruuaksi perheen herkkuruokaa, pitkään haudutettua pippuripossua? Ehkä se on juuri sitä.
Yrittäjää ahdistaa ja on ahdistanut jo pitkään. Oman hetkeni ja päiväni lisäksi olen kumminkin vastuussa monen työntekijäni arjesta ja toimeentulosta. Siihen hommaan ei oikein toimi hetkessä eläminen. Olisi pakko pystyä suunnittelemaan ja ennakoimaan.
Kyllä kai sekin aika vielä tulee, kun voi taas suunnitella ja ennen kaikkea toteuttaa suunnitelmia. Espanjantauti kesti kolme vuotta. Jos siihen on vertaaminen, niin aletaan olla loppusuoralla. Kuka tietää? Ei kukaan.
Tsemppiä kaikille, parempaan uskoen.
Taija Kavalto
Kavalton tilan yrittäjä, Kaarinan Yrittäjien puheenjohtaja