Tammikuun näyttelyissä matkataan maapallon historiaan ja pyörähdellään jäällä

0
Taitoluistelijoiden näyttelyssä käydään kolmen luistelijan tarinan kautta läpi, mitä muodostelmaluistelu on harrastuksena Kaarinan Taitoluistelijoissa, seurana ja osana lasten ja nuorten elämää.

Kaarina-talossa avautuu tammikuussa kaksi näyttelyä, joita pääsee katsomaan tämänhetkisistä koronarajoituksista huolimatta.

Ensimmäisen kerroksessa esillä olevassa Kaaria ja kimallusta -näyttelyssä esitellään muodostelmaluistelua kolmen taitoluistelijan tarinan kautta. Näyttely nähtiin Kaarina-talossa ensimmäisen kerran vuosi sitten. Nyt näyttely nähdään siis Kaarina-talossa poikkeuksellisesti toisen kerran, sillä muodostelmaluistelu on tammikuussa hyvin ajankohtainen Kaarinan Taitoluistelijoiden toimiessa paikallisena tukena Taitoluisteluliiton järjestämässä lajin Challenger-sarjan osakilpailussa, jossa nähdään muodostelmaluistelua maailman huipulta.

Toisessa kerroksessa pureudutaan maapallon kehityshistoriaan Kaija Malkan öljyvärimaalausten kautta. Näyttelyn keskeisenä osana on kahdeksanosainen sarja öljyvärimaalauksia. Vuoden 2020 aikana syntyneet teokset muodostavat kokonaisuuden, joka kertoo maapallon synnystä, kukoistuksesta ja hiipumisesta.

Malka (Turku 1930) on opiskellut Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuosina 1948-1949. Myöhemmin hän jatkoi opintojaan Helsingissä ja suoritti loppututkinnon Ateneumin Taideteollisessa Opistossa (nykyinen Aalto-yliopisto) vuonna 1952.

Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä Kaija Malka piti Turussa vuonna 1983. Sen jälkeen hänen näyttelyitään nähtiin säännöllisesti eri gallerioissa Varsinais- Suomessa ja Helsingissä. Hänen töitään on muun muassa Wäinö Aaltosen Taidemuseossa sekä useissa yksityiskokoelmissa.

Näyttelykoordinaattori Anri Vestonin mukaan Kaarina-talossa ei järjestetä näyttelyavajaisia koronatilanteen takia, mutta näyttelyihin voi tutustua Kaarina-talon aukioloaikojen puitteissa 29. tammikuuta saakka. Kaarina-talossa on vahva maskin käyttösuositus ja tiloissa on tarjolla käsidesiä ja mahdollisuus pestä kädet. Kävijöitä muistutetaan myös huolehtimaan turvaväleistä.

Kaarina-talon lisäksi taidetta pääsee katsomaan Tuorlan Majatalossa, jossa avautui tällä viikolla piikkiöläislähtöisen Olli Rantamäen näyttely Kotikulmilta ja kauempaa . Tammikuun loppuun asti esillä oleva näyttely koostuu pääasiassa piirroksista ja parista maalauksesta.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here