
– Olin sairaslomalla työuupumuksen vuoksi. Olin siihen asti tehnyt myyjän töitä erilaisissa kaupoissa ja ostoskeskuksissa, mutta koin, ettei oravanpyörässä juokseminen ollut oma juttuni. Silloin tein leikekirjaa, johon kokosin unelmia, ja nyt kaikki nuo unelmat ovat toteutuneet.
Leikekirjaan ilmestyi myös haave omasta yrityksestä, jonka idea tuli lahjakortin muodossa.
– Sain äidiltäni lahjakortin hierontaan. Ollessani hieronnassa ajattelin, miten ihana työpaikka se olisi. Rauhallinen musiikki soi, ei meteliä tai hälyä ja saisi antaa ihmisille helpotusta. Heti sen jälkeen aloin tutkia erilaisia hierojakoulutuksia.
Yhdeksän vuotta sitten Heino-Potitsopoulos valmistui hierojakoulusta ja kävi lisäksi kursseja kuumakivihieronnasta, aromaattisesta hieronnasta, intialaisesta päähieronnasta ja ayurveda-hoidosta.
– Ayurveda perustuu perinteiseen intialaiseen lääketieteeseen, jossa tavoitteena on kehon ja mielen tasapaino. Sitä on harjoitettu Intiassa parantamismenetelmänä jo yli 3000 vuotta.
Yrittäjäksi koronan keskelle
Syyskuussa 2019, puoli vuotta ennen koronaa, Heino-Potitsopoulos repäisi ja päätti ryhtyä kokopäivätoimiseksi yrittäjäksi.
– Ajattelin, että tämä kotitiloissa yrittäminen olisi väliaikainen ratkaisu. Kun korona sitten maaliskuussa 2020 tuli, olin tyytyväinen, etten ollut vuokrannut tiloja ulkopuoliselta, sillä kaikki hiljeni. Minulla oli muutama työtunti kuukaudessa ja mieskin lomautettiin. Silloin pelotti.
Syksyllä 2020 toiminta alkoi jälleen elpyä.
Puskaradio on yrittäjän mielestä paras tapa mainostaa.
– Aika useasti tänne tullaan, kun kaveri tai tuttava on käynyt ensin. Ensin tulee yhden firman työntekijä ja perässä kaikki hänen kollegat, Heino-Potitsopoulos nauraa.
Miljöö ja tila pidettyjä
Kun unelmat muuttuivat todeksi, alkoi yrittäjän omakin keho reagoida asiaan.
– Ennen kokopäiväiseksi yrittäjäksi ryhtymistä tein reilut 5 vuotta henkilökohtaisen avustajan työtä ja selkäni alkoi oireilla. Kun aloin tehdä sitä, mitä halusin, selkävaivatkin katosivat.
Työmatka kodin alakerrasta yläkertaan on 11 metriä. Lämpimänä vuodenaikana musiikin sijaan voi kuunnella lintujen laulukonserttia.
– Täällä on rauhallinen naapurusto ja luonto näkyy ikkunasta. Monet asiakkaat ovat tykänneet miljööstä ja kokevat pienen tilan turvalliseksi ja rauhoittavaksi. Ostoskeskuksessa tai kolkossa toimistohuoneessa tämä ei toimisi. Täällä tunnelma on ihan erilainen.
Heino-Potitsopoulos on saanut paljon palautetta myös hoidoistaan, jotka hän on nimennyt muun muassa seitsemäs taivas tai euforia -hoidoiksi.
– Ehkä mieleenpainuvin kiitos on ollut se, kun asiakas sanoi hieronnan jälkeen, että tämä oli niin ihanaa, että tähän olisi voinut kuolla. Myös se lämmittää mieltä, kun asiakas nukahtaa heti hoidon alussa syvään uneen ja kertoo myöhemmin nukkuneensa kotonakin paremmin. Parasta on auttaa toisia.