
Pitäisikö Kaarinaan rakentaa uusi uimahalli vai onko nykyinen uimahalli tiloiltaan riittävä? Kaarinan kaupunki kartoittaa käyttäjien mielipiteitä uimahallista nettiin avatulla kuntalaiskyselyllä.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan Kaarinan uimahallin peruskorjauksen piti alkaa kesällä. Korjaussuunnitelmia on kuitenkin lykätty ja uimahallissa tehdään kesäsulun aikana vain normaaleja huoltotöitä. Rakennuttajapäällikkö Markku Leinosen mukaan nyt selvitetään, olisiko uuden uimahallin rakentaminen sittenkin järkevin vaihtoehto.
– Päätimme viime syksynä, että selvitämme vielä tarkemmin nykyisen hallin kunnon ja soveltuvuuden kävijämäärään nähden. Kaarinan uimahallihan on hirvittävän ahdas, eikä peruskorjaus tuo yhtään lisää tilaa, hän perustelee.
Kaarinan kaupunki on tilannut uimahallin peruskorjausta ja tulevaisuutta kartoittavan tarveselvityksen tamperelaiselta Sport Venue Oy:ltä. Osana tarveselvitystä toteutetaan kuntalaiskysely, joka avautui tällä viikolla. Tarkoituksena on selvittää asukkaiden kokemuksia uimahallin nykyisten palveluiden toimivuudesta ja siitä, miten palveluja pitäisi kehittää.
Missä määrin kuntalaisten mielipiteillä on sitten merkitystä?
– Viime kädessä tietysti kunnan päättäjät päättävät, rakennetaanko uusi halli. Yritämme tuoda mahdollisimman kattavasti eri vaihtoehdot ja niiden kustannukset esiin, Leinonen vastaa.
Kolme vaihtoehtoa
Kevään aikana valmistuvassa tarveselvityksessä tarkastellaan kolmea eri vaihtoehtoa: nykyisen uimahallin peruskorjaamista, uimahallin peruskorjaamista ja laajentamista ja kokonaan uuden uimahallin rakentamista.
Sport Venue on toteuttanut vastaavanlaisia uimahallien tarveselvityksiä useille eri kunnille. Lukujen valossa 1970-luvulla valmistunut Kaarinan uimahalli on yksi Suomen eniten käytetyistä halleista.
– Kävijöitä on noin 200 000 vuodessa, mikä on suurin piirtein saman verran kuin Raision uimahallissa, mutta vesipinta-alaltaan Raision uimahalli on lähes kolme kertaa Kaarinan uimahallia suurempi, Jarno Rekonius Sport Venuesta vertaa.
Kaarinan uimahallin vesipinta-ala on noin 350 neliötä, kun sen Rekoniuksen mukaan tulisi olla vähintään kaksinkertainen asukasmäärään nähden.
– Kaarinan uimahallia on laajennettu viimeksi vuonna 2000. Sen jälkeen kaupungin asukasmäärä on kasvanut paljon. Uimareita käy myös naapurikunnista, kuten Paraisilta ja Liedosta, joissa ei ole omaa uimahallia, Leinonen selittää hallin ahtautta.
Neliöiden lisäksi vertaillaan kustannuksia. Peruskorjauksen yhteydessä Kaarinan uimahallin nykyinen allas piti korvata teräspintaisella altaalla. Teräksinen allas olisi kuitenkin Leinosen mukaan edellyttänyt huomattavien muutosten tekemistä myös vedenkäsittelyyn.
– Uimahallin peruskorjaaminen maksaa helposti kaksi kolmasosaa uuden vastaavan kokoisen hinnasta. Se tavallaan ajoi meidät selvittämään kokonaan uuden hallin rakentamista.
Vanhaa tarvitaan vielä vuosia
Nykyinen uimahalli säilyy käytössä todennäköisesti vielä vuosia, vaikka uusi uimahalli päätettäisiin rakentaa. Leinonen arvioi, että uusi uimahalli toteutettaisiin 5–10 vuoden sisällä.
– Kaarinassa on nyt niin isot kouluhankkeet menossa, ettei uuden uimahallin rakentaminen samaan aikaan ole mahdollista taloudellisesti tai resurssienkaan puolesta, hän perustelee.
Ratkaistavaksi tulee Leinosen mukaan myös sijaintikysymys. Uimahallin ympäristöön on tulossa niin paljon kerrostaloja, että nykyinen tontti käy ahtaaksi.
Kesällä 2019 valmistuneessa kuntoarviossa nykyisen uimahallin yleiskunto arvioitiin tyydyttäväksi. Miten on, kestääkö uimahalli käytössä ilman peruskorjausta?
– Kyllä sen pitäisi kestää. Kuntoarvion jälkeen on tehty lisätutkimuksia, eikä suurempaa akuuttia korjaustarvetta ole havaittu, Leinonen toteaa.
Kaarinan uimahallikyselyyn voi vastata netissä osoitteessa kaarina-kuntakysely.knowur.biz
UUsi uimahalli tietysti. Nykyistä on aivan turha uusia.. On liian pieni väkilukuun nähden. Varsinkin kun Paraisilta käy myös uimareita aika paljon…
Kommenttien lisääminen on estetty.