Pekka Tenhosen kolumni: Maailma tuli käymään

0

Viimeiset viikot olen työni puolesta haastatellut kansainvälisiä opiskelijoita Turussa ja Vaasassa. He tulevat kaikista maailman kolkista ja opiskelevat maisteriohjelmissa.

Lähteminen pohjoiseen on vaatinut rohkeutta  ja määrätietoisuutta, ja kaikki ovat täällä kohdanneet esteitä ja haasteita.

Suomessa elämä ilman pankkitiliä muuttuu vaikeaksi, etenkin viranomaisten, Kelan ja terveyspalveluiden kanssa. Pankkitilin avulla tunnistaudut. Jos tulet maasta, jossa pankkitili on tuntematon käsite, on ymmärrettävää, että esteet arkipäivässä ovat isoja. Usein paikallisten ihmisten apu on välttämätöntä.

Toinen juttu on sitten se, millaisen rumbaan joudut, jos nimesi on aasialainen ja pankki ristikuulustelee sinua, kun teet 70 euron siirron kaverillesi, jolla hänelläkään ei ole kotoista nimeä. Pankki varmaan noudattaa ohjeita, mutta tässä tapauksessa ei ollut kyseessä rahanpesu ja koko ruljanssi lähenteli nöyryyttävyyttä.

Suuri osa on valinnut Suomen Pisa-tulosten takia. Osalle Suomi oli ainoa maa, josta löytyi heille sopiva koulutusohjelma.

Suurin osa heistä haluaa jäädä maahan ja olla osa yhteiskuntaamme ja tuoda monipuolisen osaamisensa Suomen hyväksi. Tai kuten yksi henkilö asian ilmaisi: ”En halua olla numero siinä tilastossa, jossa on tältä opin hakeneet mutta kotimaahansa palanneet, tai siinä, missä ovat tukien varassa elävät.”

Osalle Suomi on ollut ”äiti”. Kommentit siitä, miten joku tuntee, että olisi palannut äidin luo, pistävät miettimään suhdettani omaan maahani – ja millaista joillain elämä on ollut kotimaassaan.

Kertomukset Etelä-Aasian maaseudun naisten kohtalosta ja jatkuvasta väkivallan pelosta ovat julmia. Iloitaan siitä, että vapaa-ajalla voi naisena mennä kävelylle ja nauttia, kun se on turvallista, toisin kuin Väli-Amerikan kotimaassa.

Haaste on työnsaanti valmistumisen jälkeen. Suomen kieli on eittämättä yksi haaste lisää. Osaaminen ja monipuolinen kansainvälinen työkokemus, monipuolinen kielitaito sekä hyvä tutkinto jo kotimaasta saa jatkuvasti pohtimaan, kuinka paljon annettavaa heillä olisi Suomelle.

Parhaillaan työryhmäni etsii heille mentoreita, jotka Suomen työelämää tuntien osaavat kertoa, millainen työkulttuuri meillä on, miten käyttäydytään työhaastattelussa, mistä voi puhua ja mistä ei.

Haastattelut ovat minulle korona-aikana olleet minimaalinen antoisa ulkomaanmatka. Ulkomaat tulivat tänne.

Zimbabwelaisen juristin lempilause suomen kielessä muuten on: ”Lisää löylyä!”

Pekka Tenhonen