Piikkiön VPK:n kerhotilat myytiin Turun Bosnjakien Islam-yhdyskunnalle

0
Soraliike Lehtovaaran varastointialueen ja Piikkiön VPK:n kiinteistön välillä on vain matalahko maavalli. Arkistokuva Perttu Hemminki.

Piikkiön VPK:n Nunnassa sijaitsevat kerhotilat on myyty Turun Bosnjakien Islam-yhdyskunnalle. Yhdyskunta on toiminut aiemmin vuokratiloissa Turun Itäharjulla. Omien, pysyvien tilojen löytyminen merkitsee yhdistyksen varapuheenjohtajan ja sihteerin Alma Cosicin mukaan pitkäaikaisen haaveen toteutumista.

– Sopivaa toimitilaa on etsitty ja siihen on kerätty varoja lähes kymmenen vuotta, hän kertoo.

Bosnjakien Islam-yhdyskuntaan kuuluu Turun seudulla asuvia bosnialaisia. Valtaosa jäsenistä on tullut Cosicin mukaan Suomeen Bosnian sodan jälkeen 1990-luvulla. Hän itse on asunut Suomessa 26 vuotta ja puhuu erinomaista suomea.

Turun Bosnjakien Islam-yhdyskunta kiinnostui myytävänä olevasta kiinteistöstä jo viime keväänä, jolloin se tuli myyntiin ensimmäisen kerran. Toinen ostajaehdokas ehti kuitenkin jättää ostotarjouksen ensin. Alkuperäisen kaupan ehtona oli, että kiinteistön käyttötarkoitus muutetaan kokoontumistilasta asuinrakennukseksi.

Kaarinan kaupunki ei tähän taipunut, vaan katsoi, että rakennuksen käyttötarkoituksen muuttaminen hankaloittaisi tulevaa kaavoitusta. Kielteistä ratkaisua perusteltiin myös asumisterveydellä. Naapurissa toimii Soraliike Lehtovaara.

Kaupan peruunnuttua Piikkiön VPK pani kiinteistön alkuvuodesta uudelleen myyntiin alennetulla hinnalla. Myyntihintaa laskettiin palokunnanpäällikkö Juho Lahdenperän mukaan alkuperäisestä 230 000 eurosta 11 000 eurolla.

– Ilahduimme, kun huomasimme, että kiinteistö tuli uudelleen myyntiin. Sijainti on meille hyvä. Toimintamme kannalta on myös hyvä, että kiinteistö on määritelty kokoontumistilaksi, eikä kokoontumisia varten tarvitse hakea erikseen lupia, Cosic sanoo.

– Olemme iloisia, että Piikkiön VPK oli halukas myymään meille kiinteistön, koska ymmärrämme, että uskonnolliset yhteisöt voivat herättää ennakkoluuloja.

Kasteita, siunauksia ja kerhoja


Turun Bosnjakien islam-yhdyskunta on perustettu vuonna 2011, mutta rekisteröity uskonnolliseksi yhdyskunnaksi vuonna 2013. Toimintaa on Cosicin mukaan ollut paljon kauemmin.

Toiminta-ajatuksena on oman uskonnon säilyttäminen ja sen opettaminen sukupolvelta toiselle, oman kulttuuriin sekä kielen vaaliminen. Yhdyskuntaan kuuluun vajaat 400 jäsentä, jos myös lapset lasketaan mukaan.

– Vuodesta 1995 bosnialaiset ovat kokoontuneet ja järjestäneet erilaista toimintaa, sillä Bosnian sodan traumat ja pakolaiseksi joutuminen ovat asioita, joista ihminen ei pysty eikä kykene itse selviytymään. Yhteisöllisyys on kulttuurissamme hyvin tärkeässä osassa. Järjestämme uskonnollisia tilaisuuksia, kuten kasteita ja siunauksia, mutta myös lasten kerhotoimintaa ja muita ei hengellisiä tilaisuuksia, Cosic kertoo.

Yhdistys tekee Cosicin mukaan yhteistyötä muiden uskonnollisten yhteisöjen, muun muassa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän ja piispa Mari Leppäsen kanssa. Uusissa tiloissa tullaan hänen mukaansa todennäköisesti järjestämään avointen ovien päivä, jolloin kuka tahansa on tervetullut tutustumaan toimintaan.

Rahallinen menetys


Piikkiön VPK:n kerhotilojen kohtaloa seurattiin Kaarina-lehdessä pitkin syksyä. Piikkiön VPK teki rakennuksen käyttötarkoituksen muuttamisestaoikaisuvaatimuksen, jonka kaupunkikehityslautakunta hylkäsi äänin 6-5. Piikkiön VPK valitti lautakunnan päätöksestä hallinto-oikeuteen. Kaupunkikehityslautakunta käsittelee tällä viikolla kokouksessaan Turun hallinto-oikeudelle asiasta annettavaa lausuntoa.

Palokunnanpäällikkö Juho Lahdenperä kertoo, ettei Piikkiön VPK aio vetää valitusta pois, vaikka kiinteistö on myyty.

– Jos hallinto-oikeus katsoo kaupungin menetelleen väärin, se hyödyttää ehkä kiinteistön uutta omistajaa. Me käymme varmaan siinä kohtaa keskusteluja kaupungin ylimmän johdon kanssa siitä, onko meille aiheutunut vahinkoa lautakunnan tulkinnasta.

Hän ei halua kertoa toteutunutta kauppahintaa, mutta kertoo, että Piikkiön VPK hävisi alkuperäiseen ostotarjoukseen verrattuna viisinumeroisen summan rahaa.

– Se tarkoittaa rahassa meille yli tuhatta hälytystuntia, jotka jäsenemme tekevät siis vapaaehtoistyönä.