Tilliliha sinkoili Niemenkulman yliopistossa – Koulun muistelurinkiin kaivataan lisää takavuosien oppilaita

0
Tässä Niemenkulman opinahjossa on varttunut ja saanut elämäänsä hyviä eväitä vuosikymmenten kuluessa arviolta pari tuhatta piikkiöläistä, kuten Mikko Ilmasti, Heikki Kavalto, Juhani Helin, Matti Suominen ja Matti Pihlaspuro.

Joskus vuoden 1951 paikkeilla piikkiöläinen Juhani Helin oli ujo ekaluokkalainen.

– Ensimmäisen lukuvuonna en mennyt kertaakaan mukaan leikkeihin. Seisoin vain välitunnit koulun kuistin nurkalla ja nojasin rännin syöksytorveen.

Ujous meni ohi. Kakkosluokalla Juhani pyyhälsi jo täysillä muiden mukana. Nyt hän on ollut koollekutsujana, kun Piikkiön Niemenkulman koulua 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alkupuolella käyneet poikaviikarit verestävät vanhoja koulumuistojaan – ja niitähän riittää.

Täytetty haukka maalitauluna

Mikko Ilmasti (s. 1941), Matti Pihlaspuro (s. 1943), Juhani Helin (s. 1944), Matti Suominen (s. 1944) ja Heikki Kavalto (s. 1945) istuvat rauhallista tiistai-iltapäivää piikkiöläisessä kahvilassa ja palaavat ajassa noin 70 vuotta taaksepäin. Aikaan, jolloin Urho Kekkonen oli kasvamassa korkoa Suomen Pankissa, ja valtakunnan suosituin äänilevy oli Suutarin tyttären pihalla, jonka Yleisradion pääjohtaja Hella Wuolijoki täräytti rikki suorassa lähetyksessä.

Mutta mitä Niemenkulmalla tuolloin tapahtui?

Ainakin koulussa eli ”Niemenkulman yliopistossa” – kuten edellä mainitut herrat sanovat – oli varsin kilttejä oppilaita.

– Keskinäisiä nahinoita ei juurikaan ollut, ja kepposetkin olivat aika viattomia, Helin arvioi.

Esimerkiksi sellaisia, että singottiin lusikalla tillilihan paloja kohti luokkahuoneen kaapin päällä ollutta täytettyä haukkaa.

Se kävi päinsä vain silloin, kun yläluokkien opettaja ja koulun johtaja Aarne Saario oli uppoutunut Suomen Sosialidemokraattiin. Lehtensä takaa Saario kykeni pitämään kuria vain korvakuulolta.

– Jos ääni alkoi nousta luokassa, napautti Saario sormillaan pöydän nurkkaa, ja se yleensä riitti, Kavalto muistelee.

Oppilaat veivät viljat myllyyn

Miesporukan parhaat koulumuistot liittyvät myllyreissuihin.

– Pari kolme yläkoulun vanhinta poikaa sai määräajoin tehtäväkseen lähteä vesikelkan ja parin jyväsäkin kanssa jauhattamaan vehnää tai ruista. Kyllähän sen voi arvata, mitä siitä seurasi: hurjastelua alamäissä kelkalla, tahallista viivyttelyä, hiukan lumisotaa ja niin edelleen, Pihlaspuro kertoo.

Helin ei päässyt ikinä myllyreissulle.

– En muka olisi jaksanut vetää käsikärryjä. Siitä olen vieläkin aika lailla katkera, hän hymyilee.

Helin sai kuitenkin joulun alla heitellä pitkiä ”Bengali-tikkuja” eli sädetikkuja koulun ison pihakoivun oksille.

Protestoidakin hän osasi:

– Laulukokeet oli kauhia paikka, kun piti laulaa luokan edessä, vaikka ei yhtään osannut. Kerran mä en laulanut ollenkaan. Kävelin vaan luokasta ulos.

Enimmäkseen oli hauskaa:

– Välitunneilla pelattiin alaluokilla neljää maalia ja ylemmille luokille siirryttyä pesäpalloa. Keittolan ikkuna meni pelatessa aika usein rikki, Kavalto muistelee.

Lantin lyönti oli kielletty

Vuonna 1923 valmistuneessa Niemenkulman koulurakennuksessa oli tuolloin alakerrassa kolme luokkahuonetta ja yläkerrassa asunnot kolmelle opettajalle ja heidän perheilleen.

– Oppilaita oli yli sata. Luokat olivat ihan täynnä, ja karjalaistaustaisia lapsia oli paljon.

Matti Suomisen lempiaine koulussa oli laskento. Eräänlaista lasku- ja geometriataitoa tarvittiin silloinkin, kun lyötiin lanttia ulkorakennuksen seinään.

– Eiks se lantti ollut kielletty? Ilmasti muistelee.

– No joo, mutta…

Suominen muistelee kouluruuan tehneen hyvin kauppansa:

– Nälkä tuli, kun touhuttiin niin paljon. Eikä ollu mitään kumiperunoi.

Tällä hetkellä Niemenkulman koulun muisteluringissä on noin kymmenen henkilöä. Kaikki uudet ovat tervetulleita mukaan. myös naiset, joita syystä tai toisesta ei ole ringissä vielä lainkaan.

Toivottavasti pian on.

Teksti ja kuvat Perttu Hemminki