Yrityksille laadittiin Kaarinassa maksuton ilmastotyökirja

0
Kaarinan ympäristöinsinööri Pasi Saario.

– Ilmastoneutraali kunta tarvitsee ilmastoneutraaleja yrityksiä, toteaa Kaarinan ympäristöinsinööri Pasi Saario esitellessään kaupungin ja Valonian laatimaa työkirjaa, joka tehtiin yhteistyössä seitsemän kaarinalaisen yrityksen kanssa.

Työkirja, joka on tarkoitettu pienten ja keskisuurten yritysten ilmastotyön käynnistämiseen, löytyy nyt maksutta esimerkiksi täältä. Lisäksi kaupungin YouTube-kanavalla on julkaistu yritysten ilmastotyöstä videosarja, ja Valonia hyödyntää Kaarinan pilottikokemuksia muissa kunnissa.

– Huikeita päästövähennyksiä Kaarinan yrityksissä onkin jo saatu aikaiseksi, Saario iloitsee.

Työkirjassa ilmastoteot on jaettu neljään askeleeseen: tavoitteen asettamiseen, nykytilan kartoitukseen, hiilijalanjäljen minimointiin sekä hiilikädenjäljen maksimointiin. Viimeksi mainittu tarkoittaa sitä, että yrityksen tuotteilla ja palveluilla vähennetään asiakkaiden ilmastopäästöjä tai yritys esimerkiksi tuottaa omaa uusiutuvaa energiaa.

Nykytilaa kartoitettaessa työkirja ohjaa selvittämään, mitkä ovat yrityksen suurimmat päästölähteet ja missä on helpointa vähentää päästöjä. Lisäksi työkirjassa on pitkä lista tehokkaimmista keinoista pienentää hiilijalanjälkeä. Samalla pidetään huoli siitä, että muutkin kuin yritys itse tietävät vihreistä valinnoista.

Työkirja laadittiin kaupungin, Valonian ja Ethica Oy:n yhteistyönä. Sen kokosi Anna von Zweygbergk Valoniasta.

Valonia on Varsinais-Suomen kuntien yhteinen kestävän kehityksen asiantuntijaorganisaatio. Kaarinan yritysten ilmastoteot -hanke toteutettiin ympäristöministeriön rahoituksella.