
– Kuusiston suunnasta tuleva K2 on ainoa linja, jolla hän pääsee kouluun. Kahdeksan aamuina hän ehtii sillä silloin harvoin, kun bussi tulee aikataulussa. Yhdeksän aamuina hän ei ehdi koskaan ajoissa, sillä bussi on pysäkillä siihen aikaan, kun koulu alkaa. Jos bussi tulee myöhässä, hän ehtii oppitunnille ehkä viimeiseksi vartiksi, Miia-äiti kertoo.
Tänä talvena bussit ovat myöhästelleet keliolosuhteiden takia. Taustalla on kuitenkin paljon suurempi ongelma: Koululaiset ovat Kaarinan sisäisten linjojen ylivoimaisesti suurin matkustajaryhmä, mutta ei ole itsestään selvää, että niillä ehtii kouluun.
Myös Rungossa asuvalla Johanna Korpelalla on kokemusta tästä. Hänen kaksi lastaan käy yläastetta Piikkiön yhtenäiskoulussa. K4-linja pysähtyy Rungon koululla aamuisin varttia vaille kahdeksan.
– Joka aamu on riski, että he myöhästyvät, ja jos on viisi myöhästymistä, tulee jälki-istuntoa. Tuntuu epäoikeudenmukaiselta istua jälki-istunnossa bussien takia. Yhdeksän tai kymmenen aamuina ei koulun suuntaan mene järkevästi mitään bussia.
Iltapäivisin K4-linja ei aja koulun ohi, vaan pysähtyy kirkolla. Koululaisten pitää siis kävellä kirkolle, mutta aikataulu on sellainen, ettei lapsilla ole Korpelan mukaan mahdollisuutta ehtiä bussiin.
– Mietin vain, että mikä on tämän linjan tarkoitus ja ketä sen pitäisi palvella? Korpela kysyy.
Yksi bussi tunnissa
Hankinta- ja logistiikkapäällikkö Jonas Nordberg kertoo olevansa tietoinen koulumatkaliikenteen ongelmista. Hän kertoo saaneensa palautetta lähinnä Voivalasta K2-linjasta sekä Kotimäen suunnalta K1-linjan reitiltä.
Pääasiassa koulumatkaliikenne toimii Nordbergin mukaan kohtalaisen hyvin.
– Täytyy muistaa, että Kaarinan sisäinen joukkoliikenne ei ole olemassa pelkästään koululaisia varten, vaan se palvelee myös muita asukkaita sekä ulkopaikkakuntalaisia. Tämä asia helposti unohtuu, kun sisäisestä joukkoliikenteestä puhutaan.
Käytännössä maksavia asiakkaita on kuitenkin vähän. Teknisen johtajan Jyrki Haapasaaren mukaan valtaosa linjojen matkustajista on koululaislipulla kulkevia koululaisia.
K-linjojen haasteet johtuvat suurelta osin siitä, ettei sisäinen joukkoliikenne toimi Kaarinassa tiheiden aikataulujen mukaan, kuten esimerkiksi Turussa, jossa busseja kulkee jopa kahdeksan minuutin välein. Kustannussyistä K-linjojen reitit pyritään ajamaan yhdellä autolla.
– Kyseisiä ongelmia ei oikeastaan ole mahdollista korjata kuin lisäämällä vuorojen määrää, mikä olisi ristiriidassa kaupungin joukkoliikenteelle asettamien säästötarpeiden kanssa, Nordberg selittää.
Joissakin kunnissa asia on ratkaistu suunnittelemalla lukujärjestykset koululiikenteen ehdoilla.
Sama aikataulu talvisin
Kaarinassa on tänä talvena ihmetystä herättänyt myös se, miksei sisäisen liikenteen aikataulussa ole huomioitu talviolosuhteita. Lumisateiden ja liukkaiden teiden takia bussit ovat olleet toistuvasti myöhässä aikatauluista.
Nordbergin mukaan joukkoliikenteen aikatauluja ei muuteta vuodenaikojen, vaan matkustajamäärien mukaan.
– Tämä liittyy joukkoliikenteen logiikkaan, että yritetään pitää aikataulut mahdollisimman samoina, jotta ihmiset tottuvat käyttämään niitä. Kesäisin Kaarinassa ajetaan vuoroja harvemmin, koska on vähemmän matkustajia.
K-linjojen suunnittelusta vastaa Kaarinan kaupunki, mutta suunnittelua tehdään tiiviissä yhteistyössä Föli-toimiston kanssa.
Reitti- ja aikataulutoiveiden osalta Nordberg neuvoo olemaan yhteydessä ensisijaisesti Föliin ja toissijaisesti Kaarinan kaupungin asiakaspalautekanaviin.
– Palautteet tulevat suunnittelun tietoon molempien kanavien kautta. Pieniä muutoksia reitteihin tai aikatauluihin voi olla mahdollista tehdä. Muutoksia pitää näissä tapauksissa tehdä hyvissä ajoin ennen seuraavan Föli-aikataulun valmistumista.
Liikennetyöryhmä pohtii tulevaisuutta
Kaarinan sisäisen liikenteen suurin haaste on korkeat kustannukset suhteessa vähäisiin matkustajamääriin. Sisäinen liikenne maksaa Kaarinan kaupungille noin 860 000 euroa vuodessa.
Kaarinaan perustettiin viime vuoden lopussa joukkoliikennetyöryhmä, jonka tehtävänä on pohtia, miten sisäistä liikennettä saisi kehitettyä nykyistä kannattavammaksi. Yhtenä vaihtoehtona tarkastellaan koko sisäisen liikenteen muuttamista maksuttomaksi. Aloitteen tehneen Matti Alanderin (kok.) mukaan lopputulos voisi olla kaupungille jopa kustannusneutraali, koska lipunmyyntiin liittyvät kustannukset jäisi pois.
Aloite olisi Nordbergin mukaan kuitenkin ristiriidassa seudullisen joukkoliikenteen toimintaperiaatteiden kanssa, eikä vastaavaa ole ehdotettu muissa jäsenkunnissa.
Rauhalinnassa asuva Miia Järvinen toivoisi, että linjojen reitit suunniteltaisiin uudelleen. Kuusiston suunnasta tuleva K2-linja kiertää aamuisin Empossa ja Linnanrauniontiellä, sen jälkeen bussi koukkaa Hovirinnan koululle ja Kaarinan lukiolle ja vasta sen jälkeen Voivalaan.
– Mietin, onko K2:n välttämätöntä kiertää Hovirinnassa vai voisiko se ajaa uimahallilta suoraan Voivalaan? Silloin reitti lyhenisi oleellisesti. Toinen vaihtoehto olisi perustaa uusi K-linja, joka ajaisi pelkästään vaikkapa Visiitin ja Piispanristin välillä. Luulisi, että tuolle välille löytyisi muitakin matkustajia.
Liikennetyöryhmän tavoitteena on esittää oma ehdotuksensa K-linjoista ensi syksynä.