Ei savupiippu vaan Kaarinan kirkon kellotapuli

0
Kaarinan kirkon kellotapulin kellot eivät näy ulospäin, mutta ne soivat Hovirinnassa aina lauantaisin ja sunnuntaisin. Viime torstain kaltaisia rauhankelloja soitetaan erittäin harvoin.

Venäjän hyökkääminen Ukrainaan on järkyttänyt mieliä. Suomessa herättiin nopeasti ilmaisemaan tukea ja etsimään apua Ukrainalle.

Samana päivänä, jolloin Venäjän hyökkäys alkoi, soitettiin kirkoissa rauhankelloja ympäri Suomea. Rauhankellot soivat myös Kaarinan kirkossa.

Kaarinan kirkon kellotapulia Hovirinnassa voi erehtyä luulemaan savupiipuksi, mutta tiilirungon sisältä piilosta löytyy kaksi oikeaa kirkonkelloa. Niiden luokse pääsee kiipeämällä tapulin sisällä kymmenen metrin verran kapeita ja ahtaita kierreportaita.

Käytännössä kellojen luona käydään vain harvoin. Kellonsoittaja laittaa kellot soimaan kirkon keittiövälikössä kauko-ohjauslaitteesta.

Eroavatko rauhankellojen ääni Kaarinassa jotenkin muista kirkonkellon soitoista?

– Ei, vastaa suntio Timo Järveläinen.

– Ne soivat kolme minuuttia, samalla tavoin ja saman verran kuin tavallisesti.

Tavallisesti Hovirinnassa kuullaan lauantaisin iltakuudelta ehtookellot, jolloin ilmoitetaan pyhän alkamisesta. Sunnuntaisin, puoli tuntia ennen jumalanpalvelusta soi papinkellot, kolme minuuttia ennen jumalanpalvelusta yhteensoitto.

Kaarinan kirkossa ei pidetä hautajaisia, joten kirkonkellot eivät juuri koskaan soi muulloin.

– Ei näitä poikkeuksellisia kellonsoittoja tule edes vuosittain, Järveläinen toteaa.

Kuva on kellotapulista tämän viikon maanantailta, jolloin Suomen liput liehuivat Kalevalanpäivän vuoksi.