Haapanen on hallintotieteen maisteri.
Virkaan tuli 19 hakemusta, joista yksi peruutti hakemuksensa. Neljä hakijaa kutsuttiin haastatteluun. Haastattelujen jälkeen valintatyöryhmä päätyi lähettämään kaksi potentiaalisinta hakijaa ulkopuolisen konsultin soveltuvuusarviointiin. Työryhmä päätyi lopulta yksimielisesti valitsemaan Haapasen.
”Haapanen osoitti haastattelussa toivottua aiempaa kokemusta ikääntyneiden palveluista sekä strategista näkemystä, toiminnan ja talouden kehittämishalua sekä henkilöstöjohtamis- ja motivointitaitoja”, valintaa perusteltiin. ”Edellä mainitun lisäksi Jenni Haapanen on vuorovaikutustaidoiltaan taitava.”
Varalle valittiin Tuija Jussila.
Nykyinen ikäihmisten palvelujohtaja Seija Sjöblom jää eläkkeelle huhtikuun lopussa.