Tulevana maanantaina kaupunginhallitus saa linjattavakseen, vastaako Kaarina pyyntöön. Kaupunginjohtaja Harri Virran pohjaehdotuksena on, että avustusta myönnettäisiin 40 000 euroa.
– Summa on suurin piirtein euro per kaarinalainen, luonnehtii Virta Kaarina-lehdelle.
Tarkalleen ottaen jokainen kaarinalainen avustaisi Ukrainaa 1,1 eurolla.
Myöhemmin selvitetään, mikä on turvallisin ja varmin reitti, jolla Kaarinan apu saadaan perille.
– Tämä on ensimmäinen kerta, kun Kaarinalle tulee ulkomailta humanitaarinen pyyntö, Virta toteaa.
– Tilanne on ylipäätään nyt Euroopassa täysin poikkeuksellinen.
Muista kaupungeista esimerkiksi Turku on päättänyt tukea Ukrainaa 150 000 eurolla. Summa on 0,77 euroa per asukas.
Humanitaarista apua pyydetään Ukrainan valtioon ja sen väestöön kohdistuneiden sotilastoimien aiheuttamien vahinkojen lieventämiseksi.