Kyyt heräilivät jo Raadelmassa

0
Raadelman kyy löytyi lumihangelta. Ari Heinon ottama kuva.

Paksut hanget peittävät yhä Kaarinaa, mutta maaliskuun aurinko on herätellyt kevääseen monia luonnon eläimiä.

Raadelmassa lähellä 110-tietä nähtiin jo kevään ensimmäinen kyy.

– Ei tähän kyyhyn mitään dramatiikkaa liity. Kyyt heräävät helmi-maaliskuussa ja lämmittelevät etelän puolen rinteissä kallion tai kantojen vieressä, kommentoi 3.3. kyystä kuvan napannut Ari Heino.

Sammakkolampi.fi-sivusto kertoo, että ensimmäiset kevään kyyt ovat koiraita. Naaraat heräilevät talvilevolta hitaammin. Koiraat kerääntyvät kevään mittaan pariutumisalueille ottamaan mittaa ensin toisistaan.

Kyyt ovat kylmään vuodenaikaan vielä kankeita ja hitaita. Lisäksi kyyt pyrkivät keväällä keräämään aurinkoisissa paikoissa mahdollisimman paljon lämpösäteilyä, minkä vuoksi niitä pääsee näkemään läheltä. Kesäisin ne piileksivät.

Näitkö kevään merkkejä? Lähetä kuva Kaarina-lehdelle: toimitus@kaarina-lehti.fi