Kaarinalaiset sekoittavat kaupungin toimipisteet toisiinsa, eikä ihmekään, että pää menee välillä pyörälle. Samoista rakennuksista puhutaan monilla eri nimillä ja osin ristiin. On Kaarina-talo, virastotalo, vanha virasto ja Oskarintalo.
– Paljon on tullut sekaannuksia rakennuksista ja nimistä sen jälkeen, kun Kaarina-talo rakennettiin, Pirjo Helenius palvelupiste Fiskarista vahvistaa.
– Meiltä kysellään kaupunginviraston henkilöstöä ja oletetaan heidän olevan Kaarina-talossa. Ajatellaan, että Kaarina-talon valmistuttua viraston henkilöstö siirtyi työskentelemään tänne, hän jatkaa.
Todellisuudessa suurin osa kaupungin työntekijöistä työskentelee palvelupäällikkö Heidi Pajun mukaan edelleen Oskarintalossa. Kaarina-talosta löytyvät kaupunginjohtaja Harri Virran ja palvelualuejohtajien työpisteet.
Oskarintalosta puhutaan yleisesti vanhana virastotalona, vaikka se on itse asiassa virallisesti edelleen Kaarinan kaupunginvirasto. Tämä hämmentää kaupunkilaisia, jotka mieltävät upean ja modernin Kaarina-talon kaupungintaloksi.
– Minulla ei ole selkeää muistikuvaa siitä, miksi on päätetty, että Oskarintalo on kaupunginvirasto eikä Kaarina-talo. Ehkä sen takia, että suurin osa virastotoiminnoista kuitenkin sijaitsee edelleen Oskarintalossa. Myös kaupungin kirjaamo on edelleen Oskarintalossa, hallintojohtaja Päivi Antola arvelee.
Onko Kaarinassa Kelaa?
Myöskään Oskarintalo nimenä ei ole kaikille kaarinalaisille tuttu.
– Silloin, kun koronarokotuksia annettiin Oskarintalolla, rokotukseen menevät tulivat Kaarina-talolle ja luulivat, että Kaarina-talo on sama kuin Oskarintalo, Helenius kertoo.
Kaarina-talon osalta hämmennystä aiheuttaa osoite, joka on Lautakunnankatu 1, vaikka kyseessä on kadun viimeinen rakennus.
Helenius kertoo, että myös palvelupisteet menevät ihmisillä sekaisin. Kaupungin palvelupiste Fiskari ja Puntarinkadulla sijaitseva palvelutori Eerikki sotketaan usein toisiinsa. Se on huomattu tänä talvena, kun ikäihmiset ovat toistuvasti käyneet kyselemässä Fiskarista ilmaisia liukuesteitä kenkiin.
Palvelupiste Fiskarista taas puhutaan vieläkin yhteispalvelupisteenä, vaikka nimestä luovuttiin jo vuonna 2018. Aiemmin yhteispalvelupiste sijaitsi Oskarintalossa. Nimi tuli siitä, että samoissa tiloissa palveli myös Kela ja TE-toimisto.
Fiskariin tullaan edelleen satunnaisesti Kela-asioissa, esimerkiksi toimittamaan lomakkeita. Suurin osa Kaarina-lehden gallupiin vastanneista myös luuli, ettei Kaarinassa ole enää lainkaan Kelan palvelupistettä. Sellainen kyllä löytyy Kaarinan vanhan poliisiaseman tiloista Paraistentien ja Pyhän Katariinan tien risteyksen läheltä, mutta palvelua saa ainoastaan ajanvarauksella.
Palvelupiste Fiskarissa ja Piikkiön palvelupisteessä voi esimerkiksi ostaa ja ladata Föli-kortteja, ilmoittautua Kaarinan kansalaisopiston kursseille, varata tori-, vene- tai viljelypaikan tai kysyä matkailuvinkkejä.
Palvelutori Eerikki taas antaa ohjausta ja neuvontaa ikäihmisille, tarvittaessa apua saa myös hakemusten täyttämiseen ja niitä liukuesteitä.
Harhaanjohtava kyltti
Oikeaa toimipistettä tai palvelua voi olla Kaarinassa välillä hankala löytää. Osasyynä siihen on, että Oskarintaloon kaavaillun remontin peruunnuttua kaupungin toimintoja on jouduttu hajasijoittamaan ympäri Kaarinaa.
Rakennusvalvonta sijaitsee muista erillään Kaarinan apteekin kanssa samassa rakennuksessa, sosiaalipalvelut entisen poliisilaitoksen tiloissa ja perhepalvelut Krossissa Hallimestarinkadulla. Kaarinan pääterveysaseman yläkerrassa toimii terveydenhuollon palvelujen lisäksi lastensuojelu.
Rakennusvalvontaa käydään Pajun mukaan aika ajoin etsimässä Oskarintalolta.
– Oskarintalolla käydään jonkin verran myös kyselemässä terveyspalveluiden laskutuksiin liittyviä asioita, ja aiemmin sekaannuksia tuli myös sosiaalipalveluiden tiloista, jotka sijaitsivat jo puretussa Cityconin rakennuksessa, hän mainitsee.
– Sosiaalipalveluiden tilat asiakkaat löytävät helposti, kun kerromme, että kyseessä on vanha poliisilaitos. Talon kyltit ovat kyllä hämäävät, kun isolla lukee Kaarinan Kehitys, mutta sosiaalipalveluista ei ole mitään mainintaa. Toisaalta seinässä on vielä myös nuorisopsykiatrian kyltti, johtava sosiaalityöntekijä Salla Salmenniemi huomauttaa.
Talot pähkinänkuoressa
Kaarinan kaupunginvirasto
- Tunnetaan myös Oskarintalona.
- Sijaitsee osoitteessa Oskarinkatu 4.
- Oskarintalolla työskentelee runsas sata kaupungin työntekijää.
- Täällä sijaitsee suurin osa kaupungin virastotoiminnoista, kuten liikuntapalvelut, Kaarinan kansalaisopisto, ympäristönsuojelu, kaavoitus ja maankäyttö, vesihuolto sekä vammaispalveluiden toimintoja. Lisäksi talossa on teknisten palveluiden ja hallintopalveluiden eri toimintoja.
Kaarina-talo
- Osoite Lautakunnankatu 1.
- Kaupungin virastotaloista uusin, otettiin käyttöön alkuvuodesta 2018.
- Tiloissa työskentelee runsaat 50 työntekijää.
- Kaarina-talossa sijaitsee pääkirjasto, näyttelytiloja sekä palvelupiste Fiskari, joka toimii myös Kaarinan virallisena matkailuneuvontapisteenä. Lisäksi rakennuksesta löytyy erilaisia varattavia kokous- ja harrastetiloja, kuten musiikkitila, digitila ja Kaarina-sali, joka on muunnettavissa 220-paikkaiseksi konserttisaliksi.
- Kaarina-talon 3. kerroksessa ovat kaupunginjohtajan ja palvelujohtajien työpisteet, talous- ja hankintapalvelut sekä sivistyspalveluiden hallinto.
Kaarinan rakennusvalvonta
- Osoite Lautakunnankatu 4, sijaitsee samassa rakennuksessa kuin Kaarinan apteekki ja Naantalin Aurinkoinen.
- Tiloissa työskentelee rakennusvalvonnan 8 työntekijää.
Hajasijoitettuna
- Sosiaalipalvelut vanhalla poliisitalolla.
- Perhepalvelut Krossissa Hallimestarinkadulla.
- Lastensuojelu Kaarinan pääterveysaseman tiloissa.