Pääkirjoitus: Epävarmuudesta uuteen epävarmuuteen

0

Se oli silloinkin torstai. 12.3.2020 elämä meni yhtäkkiä raiteiltaan, kun Suomi sulkeutui koronaepidemian vuoksi. Kaikki oli päivässä muuttunut toiseksi. Oli alkanut uusi, raskas ja kuluttava luku maailmanhistoriaa.

Kaksi vuotta meni, ja alkoi vaikuttaa siltä, että epävarmuuden aika olisi vihdoin ja viimein ohi. Olimme palailemassa turvalliseen normaaliin. Se tapahtui kuitenkin jälleen: torstaina 24.2.2022 Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Kaikki on taas toisin.

Suomen naapurivaltio käy arveluttavaa sotaa. Onko meidän vuoromme seuraavaksi? Itselläni on kaksi poikaa iässä, joka joutuu rintamalle ensimmäisenä – toinen armeijan hiljattain käynyt, toinen kohta sinne menossa. Oliko koronaepidemian tuoma kaaos vasta hentoista alkusoittoa pahemmalle maailmankaaokselle?

Vaikka Suomen maaperä ei Venäjää lopulta kiinnostaisi, sodan uhka väijyy sydämissä silti. Ukrainan sota vaikuttaa myös konkreettisesti arkeen: polttoaineen hinta voi nousta nykyisestä vielä niin rajusti, että yhteiskunnan toiminta alkaa yskiä, ruuan hinnan povataan kasvavan, pörssikurssit ja lainojen korot heittelehtivät.

Koronapandemiaan pystyi jokainen itse jollain lailla vaikuttamaan, mutta itänaapurin suunnitelmien muuttamiseen ei ole tarjolla käsienpesun ja kasvomaskien kaltaisia keinoja. Se, mitä tavallinen ihminen voi tässä hetkessä tehdä, on katastrofikeräyksiin osallistumisen ja ukrainalaisten tukemisen lisäksi vain halata lapsia ja kaikkia läheisiä, etsiä iloa sekä keskittyä tähän hetkeen tässä nyt, jossa kaikki kuitenkin on Kaarinassa aika hyvin.

Maria Kesti