Se ei kuitenkaan ole Venäjän hyökkäys, vaan keväinen kyykäärme, joka heräilee talvihorroksesta ja saattaa puraista lenkkeilijää nilkasta.
Vaikka oikeastihan – toisin kuin Venäjä – kyykäärme ei hyökkäile syyttä ihmisten kimppuun, vaan puree hyvin harvoin ja vain jos sitä on häiritty.
Kevät ja erityisesti tämänvuotinen kevät tuntuu olevan varautumisen aikaa. Lehdissä toitotetaan kotivaran merkityksestä, ja moni hamstraa koteihinsa säilykkeitä, vettä, radioita ja paristoja. Uhkakuvia nähdään myös kevään hyökätessä äkkiarvaamatta. Paitsi että kyyt heräävät, myös punkit saapuvat ja heikot jäät upottavat. Ja ennen kuin ilma tarpeeksi lämpenee, hyökkää takatalvi, teiden jäiset pinnat kaatavat ihmisiä ja petollinen kevätsää vilustuttaa – kunnes kohta tuleekin jo auringonpistos.
Jos sodan ja kevään uhka ei tarpeeksi pelota, niin kannattaa muistaa, ettei koronan uhkakaan ole vielä väistynyt.
Mitäs jos keskittyisikin tänä keväänä uhkakuvissa rypemisen sijaan kaikkeen hyvään, mitä ympärillä on? Mitäs jos etsisi luonnosta kyiden ja punkkien sijaan ensimmäisiä leskenlehtiä ja valkovuokkoja ja nauttisi kevään ensimmäisistä lämmittävistä auringonsäteistä? Kannatettavaa on myös pistäytyä esimerkiksi taidemuseossa, josta yhtenä esimerkkinä edellisellä sivulla vinkattu Anu Tuomen näyttely.
Taide ja kulttuuri voi muutenkin lohduttaa vaikeina aikoina. Tästä esimerkkinä kaiken sotauutisoinnin virrasta silmiini osui uutinen, jossa kerrottiin ukrainalaisen Ivano-Frankivskin kansallisen akateemisen draamateatterin aloittavan esitykset pommisuojassa. Koska kaiken kamaluuden kestämiseksi ihmiset tarvitsevat myös iloa ja toivoa.
Jaana Pakarinen
