Pääkirjoitus: Kuherrusaika sodan kanssa

0

Ukrainan sotaa on takana nyt vajaa kaksi viikkoa, ja saman ajan yhteishenki on puhaltanut tuulispäänä läpi Suomen ja länsimaiden. Poliitikot, virkamiehet, yritykset ja yhdistykset ovat irtautuneet Venäjästä tarmokkaalla päättäväisyydellä, tavalliset kansalaiset ovat uhranneet varojaan, aikaansa ja jaksamistaan auttaakseen Ukrainaa, mikään hinta ei ole tuntunut liian korkealta maksettavaksi, jotta Venäjän hyökkäys naapurivaltioonsa saadaan pysäytettyä – hyökkäys, joka on Euroopassa ensimmäinen toiseen valtion kohdistunut sitten maailmansotien.

Tunnelma muistuttaa kevättä 2020. Koronapandemiaa torjuttiin innostuksella, mikään rajoitus ei silloin vaikuttanut olevan liian ankara, ihmiset riensivät auttamaan iäkkäitä, maailmalla kokoonnuttiin parvekkeille osoittamaan suosiota terveydenhuollon henkilökunnalle, sosiaalinen media tulvi kannustavia kuvia leipomisista ja retkeilyistä.

Kun koronaepidemiaa ei saatukaan muutamassa viikossa eikä edes kuukaudessa kuriin, ääni muuttui kellossa. Koronarajoitukset olivatkin väärin ja väärin kohdistettu, salaliittoteoriat alkoivat levitä, on raivottu niin hallitukselle kuin rokotuksia ottamattomille, on vaikea enää edes muistaa, että korona-asioissa puhallettiin joskus yhteen hiileen.

Jos Ukrainan sota saa ratkaisunsa pian, sen uhraukset Suomessa tulevat tuntumaan jälkikäteen oikeilta, mutta harva nykysota päättyy nopeasti, helposti ja selvästi. Edessä voi olla monen vuoden piinaava väsytystaistelu, jossa olemme turtuneet ukrainalaisten koskettavalle kohtalolle ja oman maan sodanuhkalle, Venäjän-pakotteet kiusaavat arkea ja trollit pitävät huolen siitä, että totuus sodasta sameutuu ja jakaa jyrkästi kansalaisia.

Näin ihmismieli toimii: kuherruskuukausi tämän sodan kanssa tulee päättymään, tavalla tai toisella. Pidetään huoli, että jaksamme maksaa sodan hinnan ja päämäärä pysyy kirkkaana myös sitten, kun alkuinto on hiipunut.

Maria Kesti