Tämän viikon Kaarina-lehdessä kerrotaan Kotimäen koulussa tapahtuneista kouluväkivaltatilanteista, joiden vakavuus vetää sanattomaksi.
Pahimmassa Kaarina-lehden tietoon tulleessa tapauksessa uhri ei itse olisi kertonut mitään aikuisille. Onneksi hänen kaverinsa olivat toista mieltä. Todennäköistä silti on, että moni muu kiusattu on päättänyt olla vain hiljaa.
Ulkopuolisena en pysty arvioimaan, pitäisikö koulun ja poliisin tehdä jotain Kotimäessä toisin. Koko Suomessa on tällä hetkellä rajusti oireilevia nuoria, eikä heidän ongelmiensa setvimiseen ole helppoja ratkaisuja.
Yksi ilmiö on kuitenkin nähtävissä: jokainen haastattelemani perhe kritisoi sitä, miten omilleen kiusaamisen uhrit ovat jääneet. Samaa puidaan Iida Rauman tuoreessa romaanissa, joka käsittelee koulukiusaamista Kaarinassa ja josta oli hiljattain arvostelu Kaarina-lehdessä.
Uhrien sivuuttaminen ei kuitenkaan ole kaarinalainen ilmiö vaan maailmanlaajuinen. Psykologi Soili Poijula kirjoitti Lääkärilehdessä vuosi sitten, että mallit, joilla puututaan koulukiusaamiseen, tähtäävät sen lopettamiseen – mikä tietenkin on ensisijaista – , mutta kiusattujen tarpeiden huomioiminen puuttuu.
Toisen ihmisen tahallisen vahingoittamisen kohteeksi joutuminen on traumoista vaurioittavin, painottaa Poijula. Se, että koulun arki saadaan takaisin mukavalle raiteelle, ei riitä trauman käsittelemiseksi.
Kaarinan kaupungille nimensä antanut Katariina Aleksandrialainen oli koululaisten ja opiskelijoiden suojeluspyhimys. Lapsiystävällisen maineessa oleva Kaarina olisi hyvä paikka käynnistää hanke koulukiusattujen auttamisen mallin kehittämiseksi.
Sitä ennen koululaisten vanhempien voi olla hyvä käydä Rikosuhripäivystyksen sivuilla lukemassa neuvot kiusatun läheisille.
Usko kiusatun kertomaa, Riku ohjeistaa. Älä vähättele. Muistuta, että kuka tahansa voi joutua kiusaamisen uhriksi. Lähde jämäkästi toimimaan kiusaamisen lopettamiseksi.
Maria Kesti
