Väestönsuojissa on siis satojen ihmisten tarkoitus viettää kolme vuorokautta sylikkäin – ilman kunnon peseytymismahdollisuuksia ja näkkileipiä syöden. Pahimus näkee etukäteen, miten mielissään isot äijänköriläät ottavat ratkaisun ja kaikki nauttivat tutustuessaan naapureihin kerrankin kunnolla.
Lainsäätäjät eivät ole ottaneet huomioon, miten reviiristään tarkka laji Homo Finnus on. Lajitoverin sijainti jo seinän toisella puolella on suomalaisesta sietämätöntä ja laukaisee häiriökäytöstä. Tarkoitus varmaan kuitenkin on, että väestönsuojista tullaan elävänä ulos.
Onneksi saman artikkelin mukaan vaarahälytyksen tullessa tavallinen koti yleensä riittää suojaksi, tai ihmiset evakuoidaan muualle. Se tosin ihmetyttää, mihin kummaan väestönsuojia sitten tarvitaan. Joka tapauksessa hätätilanteisiin kannattaa jatkossa varata mukaan korvatulpat, kypärä ja nyrkkeilyhanskat. Ihan vain naapurisovun ylläpitämiseksi.