
Parikymppiset kaverukset Eemil Matti ja Jere Kaasinen huomasivat viime kesänä, ettei frisbeegolfkiekkoja tahtonut saada mistään. Kauppojen hyllyt paistoivat tyhjinä ja käytetyt kiekotkin myytiin heti.
Ensimmäistä vuotta kauppatieteitä opiskeleva Eemil Matti haistoi tilanteessa bisneksen. Hän pani ystävänsä kanssa pystyyn käytettyjä frisbeegolfkiekkoja myyvän verkkokaupan Kiekkokingi Oy:n. Käytettyjä kiekkoja he metsästivät aluksi pääasiassa Facebook-kirppiksiltä.
– Meille tuli puolessa vuodessa 1 600 tilausta ja myimme yli 3 000 kiekkoa, Kaarinassa asuva Matti kertoo.
Maaliskuun alussa Kiekkokingi avasi kivijalkamyymälän Kaarinaan. Kiekkokingille sopivat tilat löytyivät Piispanristiltä, 110-tien varresta, ja avajaisia vietettiin viikko sitten lauantaina. Kolmanneksi osakkaaksi yritykseen houkuteltiin mukaan kaarinalainen Samu Markkanen – innokas frisbeegolfaaja hänkin.
Yksi painava syy kivijalkaliikkeen avaamiselle oli Matin mukaan halu kasvattaa valikoimaa uusiin kiekkoihin. Useimmat valmistajat antavat kiekkoja myyntiin ainoastaan kivijalkaliikkeisiin.
– Avajaisia edeltävänä yönä olimme täällä laittamassa hintalappuja paikoilleen. Mielessä kävi, että mitä jos tänne ei tule ketään. Liike avattiin seuraavana päivänä kello 12, mutta jo yhdeltätoista oven takana oli jono, Markkanen kuvailee vastaanottoa.
Avajaispäivänä liikkeessä kävi kaikkiaan 500 ihmistä. Paras markkinointikanava yritykselle on ollut Instagram-tili, jossa Kiekkokingillä on lähes 11 000 seuraajaa.
Jopa miljoona harrastajaa
Frisbeegolf on lajina tällä hetkellä kovassa nosteessa. Vuonna 2018 lajilla oli Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Kihun tutkimuksen mukaan yli 250 000 täysikäistä suomalaista harrastajaa. Koronapandemia moninkertaisti harrastajamäärät, ja tällä hetkellä suomalaisia harrastajia on joidenkin arvioiden mukaan jopa miljoona. Se on paljon enemmän kuin esimerkiksi jalkapallolla tai jääkiekolla.
– Erityisesti nuoria harrastajia tulee koko ajan lisää. Jos meidän lapsuudessamme Teemu Selänne oli kaikkien tuntema idoli, nyt se on Seppo Paju tai Väinö Mäkelä. Kaikki puhuvat heistä, kouluavustajana Piikkiön yhtenäiskoulussa työskentelevä Markkanen sanoo.
Osasyynä lajin suosioon on helppous. Frisbeegolfratoja on rakennettu lähes joka kuntaan ja kaupunkiin, ja uusia ratoja tulee koko ajan.
Laji viehättää Matin mukaan monia sellaisiakin, jotka eivät muuten ole kiinnostuneita urheilusta. Varsinkin alkuvaiheessa kehitys on nopeaa ja kynnys matalalla.
– Alkuun pääsee muutamalla eurolla, jos ostaa käytetyn kiekon.
Tosiharrastajilla kiekkoja on huomattavasti enemmän. Miehet laskevat omista bageistaan löytyvän keskimäärin 20–30 kiekkoa. Mitä syvemmällä lajissa on, sitä enemmän haluaa hifistellä.
Kiekkokingin myymälän yksi seinistä on peitetty harvinaisemmilla keräilykiekoilla. Niiden hinnat pyörivät Matin mukaan yli sadassa eurossa.
– Kyse on pitkälti mielikuvista. Jos Väinö Mäkelä heittää nimikkokiekollaan pitkälle, muutkin haluavat ostaa samanlaisen kiekon. Siinä tulee itsellekin sellainen tunne, että lentääpä tämä hyvin, Markkanen kuvailee.
Oma seura Kaarinaan
Kiekkokingi pyörii tällä hetkellä nuorten miesten opintojen ja päivätöiden ehdoilla. Varsinkin liiketilaa remontoidessa työpäivät venyivät pitkiksi, mutta se ei näytä heitä harmittavan.
– Olen tiennyt nuoresta asti, että yrittäminen on minun juttuni. Saa tehdä itselle töitä ja päättää työajat, Matti kuvailee.
Haaveena on, että Kiekkokingi työllistäisi tulevaisuudessa kaikki kolme osakasta päätoimisesti. He uskovat siihen, ettei frisbeegolfissa ole kyse vain ohimenevästä huumasta.
– Ainakin ne harrastajat, jotka ovat lajiin nyt hurahtaneet, tulevat pysymään. Tällä hetkellä Suomessa on Yhdysvaltojen jälkeen eniten harrastajia, mutta harrastajamäärät ovat kasvussa myös muualla Euroopassa. On arvioitu, että Ruotsi menisi tänä vuonna Suomen ohi. Suomalaiset rakentavat tällä hetkellä frisbeegolfratoja Espanjaan.
Suosion säilyminen riippuu siitä, miten hyvin nuoret harrastajat saadaan sitoutettua lajiin. Vaikka harrastajia on paljon, murto-osa harrastajista kuuluu esimerkiksi frisbeegolfseuraan. Matti ja Markkanen olivat mukana perustamassa ensimmäistä kaarinalaista frisbeegolfseuraa loppuvuodesta 2021. KiekkoKingi Disc Golf ry:n puheenjohtajana toimii kaarinalainen Kasper Kanervavuori, ja seurassa on kolmisenkymmentä jäsentä.
– Haluamme vaikuttaa frisbeegolfin kehitykseen, mutta on ollut kiva myös saada uusia pelikavereita itselle ja päästä järjestämään kisoja.
Seura on mukana ensi kesän ratahankkeessa Turussa. Suunnitelmana on myös rakentaa Kaarinaan ensimmäinen kilpatason frisbeegolfrata.
Mutta mikä siinä frisbeegolfissa oikein viehättää?
– Se on vaan jotenkin niin koukuttavaa. Saa liikuntaa ja samalla tulee nähtyä kavereita. Ja onhan se kivan näköistä, kun kiekko lentää.