Rakentajantien ja 110-tien risteyksessä rysähti – Kuljettaja sairaalaan

0
Kolariautojen hinaus pois jäi auton omistajien vastuulle. Kuva maanantailta puoli neljän aikaan.

Uudenmaantien ja Rakentajantien risteyksessä rysähti jälleen. Henkilöauto ajoi kääntyvän kuorma-auton kylkeen tänään maanantaina 28.3. iltapäiväkahden jälkeen.

Kummankin ajoneuvon kuljettaja oli tajuissaan onnettomuuden jälkeen. He pääsivät omin neuvoin autoistaan pois, mutta henkilöauton kuljettaja vietiin Tyksiin.

Molemmat ajoneuvot kärsivät siinä määrin vahinkoja, että ne täytyy hinata pois.

– Henkilöauto meni lunastuskuntoon, kuorma-autosta ei voi vielä sanoa. Aika lähelle kuorma-auton akselia henkilöauto oli osunut, kertoo päivystävä palomestari Timo Lehmuskoski.

Epäselvää on tällä hetkellä, mistä suunnasta autot tulivat.

– Poliisi tutkii asiaa. Henkilöauton kuljettajaa ei päästy vielä haastattelemaan, eikä todistajaa ollut, Lehmuskoski toteaa.

Onnettomuudesta oli liikenteelle vähäistä haittaa noin puoli tuntia.