Rotta viihtyy turhan hyvin Kaarinassa – Koko naapurusto tarvitaan rottasotaan

0
Isorottaa ei Pohjoismaissa tavata juurikaan erämaassa, vaan se viihtyy ihmisasutuksen lähellä. Arkistokuva.

Kuusistossa on tänä talvena näkynyt tavallista runsaammin epätoivottuja eläinvieraita, rottia. Huomioita on Kaarina-lehden tietoon tullut useasta Kuusiston taajamasta, ja tuholaistorjujia on käynyt paikalla.

Viime vuosina rottia on ylipäätään havaittu aiempaa enemmän Kaarinassa ja Kaarinan lähikunnissa, jotka ovat Liedon ympäristöterveyspalveluiden vastuulla.

– Ilmeisesti leutojen talvien seurauksena, toteaa terveystarkastaja Tiina Torkkeli-Pitkäranta Liedosta.

Mikäli omilla kotinurkilla huomaa rotan vierailuja, rotista on hankkiuduttava eroon itse tai ostettava palvelu yrityksiltä.

– Lähtökohtaisesti kiinteistönomistaja vastaa rottasodasta kiinteistöllään. Viranomaisen puuttuminen asiaan edellyttää hyvin laajalle levinnyttä ongelmaa. Vielä ongelmat eivät ole täällä olleet mittakaavaltaan sellaisia, että terveydensuojeluviranomaisen olisi tarvinnut puuttua asiaan muutoin kuin yleisellä ohjeistuksella.

Hiirimyrkyt pahentavat ongelmaa


Yksittäinen kiinteistö ei taajamassa saa yksin rottaongelmaa kuriin, sillä rotat eivät pysyttele yhden kiinteistön alueella. Työhön kannattaa ryhtyä ja kustannukset jakaa koko naapuruston kesken.

Kuluttajille ei vuoden 2018 jälkeen ole enää myyty rotanmyrkkyjä niiden vaarojen vuoksi. Kaarinassa on muutamien koirien outojen suolisto-oireiden vuoksi esitetty epäilyjä siitä, että rotanmyrkkyä olisi lähiviikkoina päätynyt vääriin suihin.

Hiirille tarkoitettuja myrkkyjä ei kannata käyttää, jos rotista halutaan eroon. Tukes varoittaa, että hiirimyrkyistä on rottien torjunnassa enemmän haittaa kuin hyötyä: rotat siedättyvät pienistä myrkkymääristä.

Omin keinoin rottia voi pyytää loukuilla ja karkottimilla. Rottien kulkuaukot, kuten hajonneet ja käyttämättömät viemäriputket, tulee tukkia.

Vuodessa 80 poikasta


Helpointa on ehkäistä ennalta rottien viihtyminen ihmisten asuinalueella.

– Jyrsijät etsivät taajamista pesäpaikkoja ja ravintoa, joten turhan tavaran säilytys ja varsinkin syömäkelpoisen tavaran tai tähteiden jättäminen ulos tai ulkotiloihin houkuttelee erilaisia tuholaisia. Lintujen ruokintapaikkojen sijoitus ja hoito tulee harkita tarkoin, Tiina Torkkeli-Pitkäranta ohjeistaa.

Rotat syövät ja saastuttavat elintarvikkeita ja rehuja, nakertavat sähköjohtoja, rikkovat talojen muita rakenteita sekä levittävät tauteja. Rotta viihtyy laumassa, ja yksittäinen rottahavainto vihjaa siitä, että sillä on useita tovereita lähettyvillä. Yksi rotta voi synnyttää vuodessa 70–80 poikasta.

Ehkäise ennalta rottavieraat


Älä jätä ulos tai varastoon ruokaa tai ruuantähteitä. Kompostorien ja roskasäiliöiden on oltava suljettuja ja niin tiiviitä, että rotta ei pääse niihin sisälle. Älä jätä myöskään syksyllä omenoita tai juuresten naatteja puutarhaan tai avokompostiin.

Lintujen ruokintapaikkojen on oltava sellaisia, että rotat eivät pääse niihin eikä maahan päädy siemeniä.