Kaarinan seurakunnan seurakuntaneuvosto päätti eilen keskiviikkona avata kirkkotilansa samaa sukupuolta olevien parien vihkimisille ja avioliittojen siunaamisille.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virallisen avioliittokannan mukaan, jonka muotoilemisesta vastaa kirkolliskokous, samaa sukupuolta olevien parien liitto voidaan siunata mutta ei vihkiä avioliittoon. Monet papit ovat kuitenkin jo vihkineet sateenkaaripareja. Jatkossa tämän voi tehdä luvallisesti Kaarinan seurakunnan tiloissa.
– Omalta osaltaan Kaarinan seurakunta halusi ilmaista tukensa uudistuksille ja samaa sukupuolta oleville kihlapareille, sanoo Kaarinan kirkkoherra Ville Niittynen seurakunnan tiedotteessa.
– Toivon, että kirkko pääsisi tässä vihkimisasiassa eteenpäin. Meillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin velloa tämän ympärillä vuodesta toiseen. Maailma muuttuu, ja meille kertyy enemmän tietoa. Oma vakaumukseni on, että Jumala rakastaa jokaista luomaansa ihmistä ja haluaa jokaisen saavan elämässään mahdollisuuden rakastaa ja olla rakastettu. Avioliitto on tarkoitettu tukemaan ja vahvistamaan tällaista rakkautta, luonnehtii Niittynen.
Seurakuntaneuvoston päätös ei ollut yksimielinen vaan syntyi äänin 10–5. Niittysen mukaan asiaa käsiteltiin neuvostossa maltillisella ja kaikkia osapuolia kunnioittavalla tavalla.
Papeilla ei ole Kaarinassa velvollisuutta vihkiä sateenkaaripareja. Seurakuntaneuvostolla ei myöskään ole valtuuksia päättää siitä, keitä papit voivat vihkiä ja keitä eivät.
Tammikuussa Åbo svenska församling ja helmikuussa Maarian seurakunta päätyivät samaan ratkaisuun. Asia on mietinnässä parissa muussakin Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän seurakunnassa.
Artikkelia muutettu 3.3.2022 kello 14.31. Lisätty kohta, jonka mukaan seurakuntaneuvostolla ei ole valtuuksia päättää, keitä papit voivat vihkiä. Poistettu väärinkäsityksille altis maininta, että papit voivat jatkossa luvallisesti vihkiä sateenkaaripareja Kaarinassa.