Yhdistyksen perustava kokous pidettiin päivälleen 50 vuotta sitten, 6.3.1972. Molemmissa kokouksissa oli läsnä Ensio Knuutila, joka kertoi kokousväelle muistoja vuosikymmenten matkalta.
Kokouksessa otettiin kantaa huoltovarmuuteen sekä omavaraisuuteen. ”Viime päivien tapahtumat Venäjän toimesta on osoittanut sen, että emme voi luottaa esimerkiksi energiatoimitusten jatkuvuuteen idästä. Emme voi myöskään olla täysin riippuvaisia elintarviketuonnista, sillä kriisin kohdatessa ei varmuutta tuontiketjujen toimivuudesta ole”, kannanotossa todetaan. ”Suomessa tulee keskittyä entistä enemmän huoltovarmuuden parantamiseen ja omavaraisuuteen myös ruokahuollon osalta.”
Esimerkiksi lannoitteiden hinnat ovat pandemian, ilmastokriisin, energian rajun hinnannousun ja Ukrainan sodan vuoksi tuplaantuneet vuodessa.
”Tällä hetkellä tuotantopanosten kustannusnoususta vastaa lähes kokonaan tuottaja. Ei ole perusteltua, että se taho, joka tekee eniten, saa tuotteesta vähiten”, kannanotto painotti.