
Vaikka samaa sukupuolta olevien vihkimisestä avioliittoon ei todennäköisesti seuraa papille rangaistusta tai ainakaan vakavaa sellaista, kirkon virallisen linjan vastustaminen kuitenkin mietityttää monia seurakunnan työntekijöitä.
– Itselläni on tutkinto myös äidinkielen opettajaksi lähes valmis, joten uskallan ottaa riskin papin viran menettämisestä, kertoo viime marraskuussa pappisvihkimyksen saanut Reija Vainionpää, joka työskentelee Kaarinan seurakunnan pappina.
– Tosin papin työ on se, mitä eniten tahdon tehdä.
”Osa Jumalan luomistyötä”
Verkosta löytyy listaus papeista, jotka ilmoittavat olevansa valmiita vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja Suomessa. Suurin osa heistä on pääkaupunkiseudulta.
Turun seudulta vajaa kymmenen pappia on ilmoittautunut mukaan, ja yksi heistä on Reija Vainionpää.
Onko hänen kantansa ollut aina varma?
– Ei. Olin nuorena fundamentalisti, 37-vuotias Vainionpää vastaa.
Hänen äitinsä menehtyi, kun hän oli 10-vuotias, ja hän etsi lohtua uskonnosta. Vainionpää omaksui fundamentalistikristityltä sukulaiseltaan kannan siitä, että samaa sukupuolta olevien parisuhde on synti.
Lukiossa Vainionpään maailmankuva alkoi avartua, ja myöhemmin teologiset opinnot avasivat, miten monitulkintainen Raamattu on.
– Kukaan ei oikeasti noudata Raamattua kirjaimellisesti, vaan kyse on siitä, mihin tulkitsija laittaa rajan siitä, mikä on aikaansa sidottua ja mikä ikuista, Vainionpää selventää.
– Raamatusta esimerkiksi löytyy paljon muitakin hyväksyttyjä suhdemuotoja kuin yhden vapaan naisen ja yhden vapaan miehen suhde. Raamatussa esitellään sotavangin ja sotilaan, raiskaajan ja uhrin sekä orjattaren ja isännän suhteita, joita ei nykyään hyväksytä. Itse pidän ikuisena Jumalan hyvää luomistyötä ja rakkautta kaikkia luotujaan kohtaan. Seksuaalisuuden ja sukupuolten kirjo on osa Jumalan hyvää luomistyötä.
Ihastumista mihin tahansa sukupuoleen
Reija Vainionpään nykyiseen kantaan vaikutti myös se, että hän havahtui parikymppisenä siihen, että sukupuolella ei ole väliä hänelle itselleen. Hän oli nuorempanakin ihastunut mihin sukupuoleen tahansa, mutta hänen asuinseudullaan Pohjanmaalla ilmiölle ei ollut löytynyt sanoja.
Vainionpäällä on naispuoliso. Moni kirkollisissa piireissä on tiennyt asiasta, esimerkiksi hänen työskennellessään aiemmin suntiona. Puoliso on ollut mukana tilaisuuksissa, joihin on kutsuttu avec.
– Minua ei kertaakaan ole tultu suoraan tuomitsemaan. Nekin, joiden tiedän vastustavan tasa-arvoista avioliittoa, ovat ottaneet meidät aina vastaan kohteliaasti, Vainionpää sanoo.
Kukin valitsee taistelunsa
Ennen pappisvihkimystään Reija Vainionpää kertoi piispalle aikeestaan vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja.
– Kysyin, onko tämä nyt ”varoitusta odotellessa”. Sain vastauksen, että varoitusta ei tule. Samaa sukupuolta oleva puolisoni oli myös mukana juhlissa piispan luona pappisvihkimykseni jälkeen.
Hän iloitsee siitä, että Kaarinan seurakuntaneuvosto päätti avata kirkolliset tilat sateenkaarihäille.
– Enää ei tarvitse salassa tehdä Jumalan työtä. Seurakuntalaisille tämä on viesti, että heidän ei tarvitse pelätä tulevansa Kaarinan seurakunnassa tuomituiksi, hän kommentoi.
Hän pitää hyvänä sitä, että papilla ei ole myöskään velvollisuutta vihkiä samaa sukupuolta olevia avioliittoon.
– Ihmiset valitsevat taistelunsa. Tämä on minun taisteluni.
Tähän mennessä juuri ketään Kaarinan seurakunnan papeista ei ole pyydetty sateenkaarihäiden vihkijäksi, ei myöskään Vainionpäätä.