Tuorlaan harkitaan uutta päiväkotia

0
Päiväkotia kaavaillaan tähän noin 400 neliön kokoiseen rakennukseen.

Kaarinan kaupunki harkitsee Kaarina-lehden saamien tietojen mukaan päiväkodin perustamista Tuorlan observatorion alueelle. Uusi päiväkoti tulisi aiemmin Turun yliopiston tutkijoiden käytössä olleeseen kiinteistöön.

Varhaiskasvatuksen johtaja Päivi Kemppainen vahvistaa, että tiloja on käyty katsomassa pienellä porukalla.

– Mitään ei tilan suhteen ole vielä päätetty, hän korostaa.

Aloite päiväkodin perustamiseen tuli Tuorlan Tähtitornit Oy:ltä, joka osti kaksi vuotta sitten rakennukset Suomen Yliopistokiinteistöltä ja vastaa Avaruuspuisto Väisälän toiminnasta. Tuorlan Tähtitornit Oy:n toimitusjohtaja Aimo Sillanpää kuuluu kaupungin taloustyöryhmään ja kertoo kuulleensa siellä kaupungin päivähoitopaikkapulasta.

– Ymmärtääkseni Voivala ja Hulkkio ovat sellaisia alueita, joissa päivähoitopaikoista on ihan huutava pula. Lapsia joudutaan kuskaamaan osin naapurikuntiin hoitoon. Meillä on täällä vajaakäytöllä olevaa tilaa, joten arvelin, josko tästä löytyisi ratkaisu päivähoito-ongelmaan, hän kommentoi.

Päiväkotia kaavaillaan Sillanpään mukaan vuonna 2002 valmistuneeseen siipeen, jossa on 14 toimistohuonetta, kaksi vierashuonetta ja noin 400 neliötä. Toimistotiloissa työskentelee tällä hetkellä kolme henkilöä, joille pystytään järjestämään työtilat muualta. Osa yliopiston käytössä olleista ulkorakennuksista on huonokuntoisia, mutta Sillanpään mukaan sisäilmaongelmat eivät koske uutta siipeä.

– Tästä voisi tulla erilainen päiväkoti, jota voisi markkinoida vaikkapa tiedepäiväkotina. Luonto, Tuorlan kartanoalue, Avaruuspuisto ja planetaario ovat kaikki ihan vieressä. Ehdotin jo nimeksikin Tähtitarhaa, Sillanpää visioi.