Haaveissa oli presidentti mutta tulikin toimittaja – Auranlaakson koulussa opiskellaan valinnaisaineena mediaa

0
Kuvassa Auranlaakson koulun mediakurssilaiset Ilona Sipponen, Hertta Hurme, Tiia Kekola (takana), Lila Söderholm, Elsa Rantio, Patrik Uosukainen (seisomassa). Alarivissä Meeri Leppämäki, Joonas Inki ja Arttu Nyyssönen.

Auranlaakson koulussa on valinnaisen aineen tunti kerran viikossa viidennellä ja kuudennella luokalla. Tänä lukuvuonna uutena valinnaisaineena on ollut valittavana myös valinnainen mediakurssi.

Yleensä median valinnaisaineen tunneilla tehdään kivoja mediaan liittyviä asioita kuten lehtijuttujen kirjoittelua, vlogien tekemistä, lehtien tutkimista, harjoitteluhaastatteluja ja lehtien itse tekemistä. Valinnaisaineryhmä on myös julkaissut koulun omaa lehteä, josta on ilmestynyt yksi verkkonumero ja yksi paperinen joululehti. Lehdet ovat sisältäneet muun muassa tarinoita, haastatteluja, vinkkipalstoja, reseptejä ja kuvia koululaisten kuvataiteen töistä.

Viime viikolla mediakurssilaiset saivat vieraakseen Kaarina-lehden toimittajan. Hän kertoi, millaista on olla toimittaja, ja mediakurssilaiset myös kysyivät häneltä kysymyksiä.

–  Oli mukavaa tietää, millaista on ammattilaisen toimittajan työ ja arki, sanoi kuudesluokkalainen Hertta .

– Opimme paljon tärkeistä asioista, jotka liittyvät toimittajien työhön.

Vierailun aikana pohdittiin toimittajan tärkeitä ominaisuuksia.

– Opin, että toimittajan pitää olla rohkea, sanoi Elsa .

– Pitää myös olla utelias ja kiinnostunut haastattelun aiheesta, jatkoi Arttu .

– Minä sain haastatella toimittajaa. Mielestäni haastatteleminen oli jännittävää ja erikoinen kokemus, sanoi Joonas.

Mutta kuka olisi mediakurssilaisten toivehaastateltava, jos haastateltavaksi voisi valita kenet tahansa?

–  Sauli Niinistö , koska hän on Suomen presidentti. Haluan myös haastatella häntä hänen kesäasunnostaan ja siitä mitä he tekevät siellä.

– Haluaisin haastatella Kimi Räikköstä , koska olen kiinnostunut hänen työstään.

– Haastattelisin ihmisiä, jotka ovat kokeneet jotain paranormaalia, sillä paranormaalit asiat kiinnostavat minua, vaikka ne ovat vähän pelottavia.

Tämän jutun kirjoittivat Auranlaakson koulun mediakurssilaiset.