Keiju haudalla ja kurkisteluikkunoita Poikluomassa: Katso pääsiäisen menovinkit täältä

0
Pöydällä näkyy pääsiäisen tärkeimpien päivien esineitä: palmusunnuntain, jolloin Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin, kiirastorstain, jolloin vietettiin ensimmäistä ehtoollista, pitkänperjantain, jolloin Jeesus naulittiin ristiin, ja pääsiäissunnuntain, jolloin hauta olikin tyhjä. Muusikko Miika Hjorth eli Bobby on pääsiäistalossa soittamassa muskareissa. Jaana Engström ja 16-vuotias Ida Laine ohjaavat lapsia. Kaarinalainen Laine harjoittelee lastenohjaajan työtä.

– Kun pääsiäisasetelmissa enkeli on tyhjällä haudalla, lasten mielestä enkeli on keiju. Nykylapset eivät enää tunne enkeleitä, kertoo Kaarinan seurakunnan lapsi- ja nuorisotyön sihteeri Jaana Engström.

Toisaalta hänen kokemuksensa myös on, että kuka tahansa mies, jolla on kirkossa päällään alba eli valkea vaate, on pienten lasten mielestä selvästi Jeesus. Jossain määrin kirkon kulttuuriperintöä siis yhä jaetaan lapsiperheissä, vaikka kouluissa ja päiväkodeissa nykyään ollaan hyvin varovaisia uskonnollisten sisältöjen esiin tuomisessa.

Ensi viikolla lapsiperheet voivat käydä ihmettelemässä Poikluoman seurakuntatalolla enkeliä ja ja muita pääsiäisen tärkeitä hahmoja ja symboleita. Seurakuntatalolla on pääsiäistalo, jollaisia Kaarinan seurakunnassa ei ole järjestetty aiemmin.

– Tavallisestihan meillä on ollut iso pääsiäisnäytelmä, mutta koronaviruksen vuoksi siihen olisi tarvittu melkeinpä kolmoismiehitys, mihin emme olisi pystyneet, Engström taustoittaa.

– Pääsiäistalossakin meillä on nyt sellaiset muskarilaulut ja askartelut, että kaikki työntekijämme osaavat ne, jos joku sairastuu.

Pääsiäistalo on auki kolmena arkipäivänä päiväaikaan. Paikalle saa tulla askartelemaan, osallistumaan muskareihin ja syömään. Pihalla on pieni kanatalli, jonka alttarilla voi käydä hiljentymässä.

Lisäksi iltaisin saa käydä kurkistelemassa seurakuntatalon ikkunoista sisään. Ikkunoihin on tulossa pääsiäisasetelmia siitä, mitä tapahtui Jeesukselle pääsiäisenä.

Pääsiäisen tarinaan kuuluu kipeitä ja hurjia tapahtumia, mutta kurkisteluikkunat sopivat lapsille.

– Niistä käy ilmi, miksi pääsiäistä oikein vietetään, vinkkaa Engström.

– Näitäkään meillä ei ole ennen ollut. Jännittää, käydäänkö täällä niitä iltaisin katselemassa!

Aikuisia puhuttelee pääsiäisenä myös varjoisat hetket ja pääsiäisen mystiikka. Erityisen koskettavana moni pitää kiirastorstain kirkonmenoja. Silloin esimerkiksi Kuusiston kirkossa valmistaudutaan raskaaseen pitkäänperjantaihin riisumalla kirkkoväen edessä alttarilta pois koristeet ja valkoiset liinat sekä pukemalla alttari mustaan.

Mennään pääsiäisenä

  • Palmusunnuntain perhemessut 10.4. klo 10 Kaarinan kirkossa ja klo 11 Piikkiön kirkossa. Kaarinan kirkossa myös keittolounas. Piikkiön kirkossa messun jälkeen Piikkiösydämellä-tapahtuma, jossa keppihevosrata, pakohuone, soppatykki ja pääsiäismunan metsästystä.
  • Kaarinan seurakunnan pääsiäistalo 11.–13.4. Poikluoman seurakuntatalolla klo 9–14.
  • Kiirastorstaina 14.4. ehtoolliskirkko Piikkiön kirkossa klo 18. Ehtoollishartaus ja -vaellus Kuusiston kirkossa klo 19.
  • Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus 15.4. klo 10 Kaarinan kirkossa. Jeesuksen kuolinhetken hartaus klo 15 Kaarinan kirkossa ja Piikkiön kirkossa.
  • Pääsiäisyön messu 16.4. kello 23 Kuusiston kirkossa ja Piikkiön kirkossa.
  • Pääsiäispäivän messu ja kakkubuffet Yhteisvastuun hyväksi 17.4. klo 10 Kaarinan kirkossa, messu klo 10 Piikkiön kirkossa.
  • Toisen pääsiäispäivän sanajumalanpalvelus 18.4. klo 17 Kaarinan kirkossa. Gospelmessu Piikkiön kirkossa klo 18.