Lakot eivät pysäytä Kaarinan palveluja

0
Kunta-alaa koskeva lakko sulkee Turussa keskiviikkona ja torstaina kirjastot, päiväkodit ja koulut, mutta Kaarinan palveluihin lakko ei vaikuta. Arkistokuva.

Parhaillaan meneillään oleva hoitoalan lakko ja mahdollisesti keskiviikkona käynnistyvä kunta-alaan kohdistuva lakko eivät vaikuta suoraan Kaarinan kaupungin palveluihin.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Jyty jättivät 15. maaliskuuta lakkovaroituksen, joka koskee Oulun ja Turun kaupunkia ja toteutuessaan sulkee muun muassa päiväkodit, koulut ja kirjastot. Ilmoitusten mukaan kaksipäiväinen työnseisaus on 6.–7. huhtikuuta.

Lakolla on vaikutuksia myös Lounais-Suomen jätehuollon palveluihin. Kaikki lajitteluasemat lukuun ottamatta Ylänettä ja Uuttakaupunkia ovat suljettuina keskiviikkona ja torstaina.

Viime perjantaina käynnistynyt hoitoalan lakko näkyy Tyksissä ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä. Kaarinan kaupungin tiedotteen mukaan lakko voi lisätä palvelukysyntää Kaarinan terveyspalveluissa. Erityisesti lakko kuormittaa ajanvarauspuhelinta.

Kaarinassa pystytään ottamaan lakon aikana koronanäytteitä vain rajallisesti sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisilta, palvelu- ja laitoshoidossa asuvilta ikäihmisiltä sekä tartuntatautipäivärahaa hakevilta potilailta. Myöskään Tyksin kiireettömillä lähetteillä tulevia näytteitä ei pystytä ottamaan.