Yrittäjän kanssa tehdään sopimus vuodeksi ja sopimusta on mahdollista jatkaa toisella optiovuodella.
Kaarinan viheraluepäällikkö Terho Marttilan mukaan Littoistenjärven rannalla ei ole ollut kioskia muutamaan vuoteen.
– Asia tuli ajankohtaiseksi nyt, kun meille tuli viime talvena kyselyjä kioskista. Toistaiseksi olemme saaneet muutamia kyselyitä hakuun liittyen, hän kertoi viime viikolla.
Kaupungin toiveissa on Marttilan mukaan löytää palveluhenkinen yrittäjä.
– Kioski voi olla vaikka pelkkä jäätelökioski, kaikki hakijat huomioidaan, Terho sanoo.
Kioskipaikan vuokra on 600 euroa vuodessa. Yrittäjän tehtäväksi jää myös kioskirakennuksen hankkiminen.