Pääkirjoitus: Maineelle vastinetta

0

Kokemuksesta tiedän, että koulu on yksi tärkeimmistä kriteereistä, kun lapsiperheet valitsevat asuinpaikkaa.

Kaarinaan on muuttanut viime vuosina paljon perheitä, joille keskeisenä syynä muuttopäätökseen ovat olleet Kaarinaan valmistuvat uudet koulut. Nopea väestönkasvu on ikävä kyllä johtanut siihen, että päivähoitopaikat loppuvat kesken, eikä lähimpään kouluun pääseminenkään ole enää itsestäänselvyys (s. 4-5).

Keskustan alueen koulut ovat niin tukossa, ettei edes samassa perheessä asuville sisaruksille pystytä takaamaan paikkaa samasta koulusta. Lähikoulu ei johtavan rehtorin Emmi Virtasen mukaan aina tarkoita fyysisesti lähintä koulua.

Kaupungin näkökulmasta on totta kai kustannustehokkaampaa ohjata lapset niihin kouluihin, joissa on tilaa kuin perustaa uusia opetusryhmiä. Lähtökohtana on, ettei koulupaikalla pitäisi olla väliä, koska kaikki koulut Suomessa tarjoavat laadukasta perusopetusta.

Toisaalta on ymmärrettävää, että perheelle tulee petetty olo, jos he kuvittelevat lapsensa olevan menossa Valkeavuoren kouluun, mutta lapselle osoitetaankin koulupaikka Piikkiöstä.

Kaarina on luonut imagoa lapsiystävällisenä kuntana. Lapsiystävällinen Kaarina näyttäytyy varsin toisenlaisessa valossa, kun kouluhankkeet ovat viivästyneet ja päivähoitopaikatkin ovat kiven alla. Valkeavuoren koulun rehtori Kaj Kanervavuori toteaa, että uudesta koulusta ollaan rakentamassa jo valmiiksi liian pientä. Se tarkoittaa, etteivät kaikki Valkeavuoren koulun läheisyyteen muuttavat lapset mahdu tulevaisuudessakaan Valkeavuoreen.