
Kaarinan mopotallin toiminta käynnistyy huhtikuun aikana. Nuorisopalvelujohtaja Mirja Karppanen kertoo, että mopotallia varten on vuokrattu hallitilat Krossista Hallimestarinkadulta.
– Tila on ollut tyhjillään. Vuokranantaja oli lukenut Kaarina-lehdestä, että mopotallille etsitään tiloja ja otti yhteyttä, Karppanen iloitsee.
Toimintaan on Karppasen mukaan myös saatu rekrytoitua työntekijä.
– Hän on vielä kiinni entisissä töissään, mutta kyllä toiminta päästään aloittamaan tämän kuun aikana.
Aloite mopotallin perustamisesta tuli Kaarinan nuorisovaltuustolta. Kaupunginvaltuusto myönsi tälle vuodelle 23 000 euron määrärahan toiminnan käynnistämiseksi. Nuorisovaltuuston edustajat saivat osallistua myös työntekijän valintaan.
Mopotallin tausta-ajatuksena on, että kaikilla nuorilla on yhtäläinen mahdollisuus kokoontua samaan paikkaan korjaamaan mopoja, mopoautoja, kevytmoottoripyöriä ja polkupyöriä. Mopotalli toimii myös nuorten kokoontumispaikkana eli nuorisotilana.
Muista kunnista saatujen kokemusten perusteella mopotalli vähentää asuinalueiden meluhaittoja, häiriökäyttäytymistä, ilkivaltaa ja päihteiden käyttöä sekä parantaa liikenneturvallisuutta.